keskiviikko, 8. joulukuu 2010

Hän on täällä

Pienokaisemme näki päivänvalon - tai pikemminkin yön valkeuden - yllättäen pari viikkoa ennen laskettua aikaa 7.12. klo 1.41. Synnytys oli ihmeellinen ja kaunis kokemus. Pääppis on suhtautunut pieneen ihanan huolehtivaisesti ja esittelee ylpeänä "meidän vauvaa" kaikille vierailijoille. Kaikki on täydellisesti. <3

torstai, 14. lokakuu 2010

Ajatuksia toisesta synnytyksestä

Pääppistä odotttaessani en näin jälkeenpäin arvioiden ollut kovinkaan hyvin valmistautunut synnytykseen. Toivoin mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä, mutten kuitenkaan osannut siihen valmistautua, vaikka tuolloin toisin luulinkin. Osallistuin Bebesin synnytysinfoon, jota sinällään voin lämpimästi suositella, mutta se ei kohdallani riittänyt. Pääppis syntyi raskausmyrkytyksen ja käynnistetyn, pitkittyneen ja lopulta pysähtyneen synnytyksen jälkeen kiireellisessä sektiossa.

Synnytyksestä sinällään ei jäänyt minulle traumoja - niin hyvin se Tammisaaressa hoidettiin. En kuitenkaan ajattele, että ensimmäisen synnytykseni olisi välttämättä täytynyt mennä niinkuin se meni, vaan olisin omalla toiminnallani voinut vaikuttaa lopputulokseen, jos olisin osannut toimia ajoissa. Mitä sitten olisin tehnyt toisin? No, ainakin olisin pää kolmantena jalkana juoksemisen sijaan rauhoittunut raskauden loppumetreillä, kuunnellut itseäni ja turvautunut luonnonmukaisiin käynnistysmenetelmiin. Voi toki olla, että käynnistykseen ja sektioon olisi päädytty siltikin, mutta yhtä hyvin voi olla, että näin ei olisi käynyt.

Yhtä kaikki, tällä kertaa olen tässä suhteessa paljon viisaampi ja aloitin synnytykseen valmistautumisen hyvin pian plussan pärähdettyä testiin. Tai jos tarkkoja ollaan, raskautumiseen liittyvät luomukeinot olivat käytössä jo sitä ennenkin. Jouduimme tällä kertaa odottamaan plussaa melkein vuoden päivät ja tuossa viime talvena käännyin sekä homeopaatin että akupunktioterapeutin puoleen raskaustoiveissani. Mitään todisteita siitä, että näistä kumpikaan olisi raskautumisessa auttanut, ei tietenkään ole, mutta vakaasti uskon varsinkin akupunktion tehoon. Homeopatiasta en ihan niin vakuuttunut ole, mutta eipä siitä varmasti haittaakaan ollut. Ehdin myös varata ajan gynekologille, kun raskautta ei alkanut kuulua. Toivoin kovasti, että raskautuisimme ilman lääketieteen apua ja niin kävikin, että tästä hyvissä ajoin varatusta "lapsettomuuskäynnistä" tulikin varhaisultra. Raskausviikkoja taisi tuolloin olla koossa kutakuinkin 6.

Muutama viikko tästä eteenpäin aloitin Malla Rautaparran raskausjoogan. Joku ehkä saattaa muistaa, että kävin raskausjoogassa jo esikoista odottaessani, mutta raskausjooga, jossa tuolloin kävin, oli yksinkertaisesti surkea. Siitä ei ollut käytännössä mitään iloa sen paremmin raskauden kuin synnytyksenkään aikana. Osittain syynä oli varmasti se, etten ollut joogannut juurikaan aiemmin, enkä ymmärtänyt alkuunkaan, mistä on kyse. Edelleenkään en ole joogaa sen enempää harrastanut, mutta Mallan raskausjoogasta on ollut hurjasti hyötyä jo nyt raskausaikana ja synnytykseen se on antanut runsaasti konkreettisia eväitä. Kävin yhden kurssin jo keväällä ja toisen nyt syksyllä ja menen vielä jatkokurssille äitiysloman alettua.

Alkusyksystä osallistuin puolisoni kanssa Hilkka-Liisa Vuoren synnytyslaulukurssille, jota myös suosittelen lämpimästi. Pidimme molemmat kurssista paljon ja siitä on hyötyä myös muutenkin kuin vain synnytyksessä. Synnytyslaulu ei ole laulua sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan äänen, sen resonanssin ja rentoutumisen käyttöä kivunlievityksessä. Synnytyslaulussa synnyttäjän oman toiminnan lisäksi on tärkeää, että myös tukihenkilö on perehtynyt synnytyslauluun ja mielellään osallistuu siihen. Se auttaa synnyttäjää pitämään äänensä riittävän matalana ja rauhoittaa synnyttäjää. Ja on tärkeää, että tukihenkilö ymmärtää, mistä on kyse: muutoin synnytyslaulu saattaa tuntua hänestä aika friikiltä ja pahimmillaan hän voi tietämättään estää synnyttäjää käyttämästä sitä apukeinonaan. Olin jossain määrin perehtynyt synnytyslauluun jo ennen kurssiakin, mutta vasta kurssilla ymmärsin, mistä oikeasti on kyse ja mihin synnytyslaulun kipua lievittävä vaikutus oikein perustuu. Olen aika varma, että kakkosen synnytyksessä meilllä tullaan synnytyslaulua käyttämään paljonkin.

Noin vuosi sitten ystäväni pyysi minua mukaan omaan synnytykseensä doulaksi. Otin kunniatehtävän ilman muuta vastaan, vaikka se aluksi vähän hurjalta tuntuikin. Osallistuimme yhdessä doulakurssille - joka sekin oli erittäin hyödyllinen myös omaa tulevaa synnytystäni simällä pitäen. Helmikuussa sitten eräänä kauniina aamuna sain osallistua ystäväni synnytykseen. Kokemus oli erittäin hieno ja olen kiitollinen siitä, että sain olla mukana. Paitsi että minusta oli apua ystävälleni, hyvin ja luonnollisesti edenneeseen synnytykseen osallistuminen oli minulle itselleni suureksi hyödyksi. Oli tärkeää nähdä, että synnytys voi mennä niin hyvin kuin ystäväni synnytys meni sekä nähdä konkreettisesti se, miten hyvällä valmistautumisella voi vaikuttaa oman synnytyksensä kulkuun.

Ennen Pääppiksen syntymää ajatus siitä, että synnytykseeni osallistuisi joku perheen ulkopuolinen tuntui todella vieraalta ajatukselta. Nyt taas tuntuu siltä, etten uskaltaisi lähteä synnyttämään ilman doulaa. Vallankaan, kun emme enää pääse Tammisaareen synnyttämään. Niinpä niin, jos olisin tullut raskaaksi nopeasti, olisimme vielä ehtineet Tammisaareen, mutta nyt on tyydyttävä siihen, mitä ruuhkaisissa sairaaloissa sattuu sillä hetkellä saamaan ja missä sillä hetkellä sattuu olemaan tilaa. Doulakseni on tulossa samainen ystäväni, jonka synnytyksessä olin mukana ja varadoulana on toinen ystäväni. Tieto siitä, että kaikella todennäköisyydellä minulla on synnytyksessä kaksi tukihenkilöä mukana, luo turvallisuuden tunnetta ja uskoa ennen kaikkea siihen, ettei minua ja tahtoani voida kovin pahasti sairaalassa jyrätä sekä ylipäänsä vähentää sairaalaympäristön mahdollista negatiivista vaikutusta synnytykseeni. Lisäksi käytössäni on huomattavasti kattavampi arsenaali lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä kahden toiveisiini perehtyneen tukihenkilön muodossa. Kyllä kaksi käsiparia pidempään jaksaa hieroa kuin yksi.

TENS-laite on (käytettynä) ostettu ja testattu, Aktiivinen synnytys -ry:n keskusteluilloissa käyty, akupunktiolla hoidettu raskauspahoinvointi pois ja synnytyskirjallisuutta luettu. Lukematta on vielä useampikin teos, mutta mainitsemisen arvoinen on Ina May´s Guide to Childbirth, jonka aion lukea vielä uudelleen äitiyslomalla ja johon soisin jokaisen raskaana olevan tutustuvan. Hankin teoksen itse asiassa jo Pääppistä odottaessani, aivan raskauden loppumetreillä, mutta se jäi tuolloin lukematta. Niin guru kuin Ina May onkin, eivät hänen ajatuksensa kuitenkaan lukematta kirjasta päähäni pompahtaneet. Tällä kertaa ovat pompahtaneet sitten senkin edestä. Lisäksi syön ubikinonia raskausmyrkytyksen ehkäisyyn. Lieviä myrkytyksen oireita minulla oli jo muutama viikko sitten, mutta ne hävisivät aloitettuani ubikinonin nauttimisen. Vankkaa tieteellistä tutkimusta ubikinonin hyödyistä raskausmyrkytyksen ehkäisyssä/hoidossa ei ole, mutta joidenkin tutkimusten mukaan siitä voi olla hyötyä. Haittaa tuskin kuitenkaan, joten ubikinoni kuuluu jokapäiväiseen ruokavaliooni.

Tarkoitus on vielä opiskella akupainantaa ja käydä perusteelliset keskustelut yhdessä tukijoukkojen kanssa, kirjoittaa päässä hahmottelemani synnytystoivelista paperille, osallistua Haikaranpesän valmennuksiin ja keskusteluihin, mahdollisesti vierailla muissakin pk-seudun sairaaloissa siltä varalta, ettemme Haikaraan pääsisikään, ehkä hankkia homeopaattisia valmisteita synnytystä varten sekä lasketun ajan lähestyessä hakea vauhtia synnytykseen ainakin akupunktiosta sekä mahdollisesti myös vyöhyketerapiasta.

Paljon on siis jo tehty, mutta paljon on vielä tekemättä, ennenkuin koen olevani riittävän hyvin valmistautunut synnytykseen. Nähtäväksi jää, miten paljon valmistautuminen synnytykseni kulkuun vaikuttaa. En kuitenkaan pelkää sitä, ettei synnytys mene käsikirjoitukseni mukaan. Jos näin jostain syystä käy, on se sitten niin. Tärkeintä minulle on, että tiedän itse tehneeni kaiken, minkä voin. Se riittää, mihin se riittää - ja se taas riittää minulle.

sunnuntai, 12. syyskuu 2010

Pitkästä aikaa

Kun riittävän pitkään on bloggaamatta, kynnys ryhtyä kirjoittamaan on kovin suuri. Sitten viime kirjoituksen on tapahtunut niin paljon, että kaiken tiivistäminen yht´äkkiä on ihan mahdotonta - eikä varmaan edes tarpeellistakaan. Mutta jotenkin tuntui siltä, että voisin taas kokeilla. Katsotaan, mitä tästä tulee: vieläkö inspiraatiota löytyy.

Viime talven Suuri Taistelu Tammisaaren synnytysosaston puolesta hävittiin katkerasti Tammisaaren synnytysten loputtua kesän kynnyksellä. Siitä olisikin paljon sanottavaa, mutta todettakoon vain, että valitus sulkemispäätöksestä on edelleen korkeimmassa hallinto-oikeudessa vetämässä. Ei sillä, että se enää Tammisaarta takaisin toisi, mutta symbolisesti minulle ja monelle muullekin olisi suuri merkitys, jos valitus ratkaistaisiin eduksemme.

Pääppis (ikää nyt 2 v 9 kk) on laajentanut elinpiiriään kodin ulkopuolelle päivähoidon myötä ja minä olen vuoden alusta asti tehnyt töitä kokopäiväisesti. Kevään ajan meillä oli ystäväperheen kanssa palkattuna yksityinen hoitaja, mikä mahdollisti Pääppikselle pehmeän laskun päivähoidon maailmaan. En voi kuin suositella järjestelyä: kodinomaista hoitoa pienessä ryhmässä (meidän tapauksessamme vain kaksi lasta) perheiden toiveiden ja arvojen mukaisesti, ja voi tulla jopa edullisemmaksi kuin kunnallinen hoito. Jonkin verran byrokratiaa yksityisen hoidon järjestämiseksi vaaditaan, eikä kaikilla varmaan käy yhtä hyvä tuuri hoitajan kanssa kuin meillä kävi, mutta siitä huolimatta suosittelen harkitsemaan varsinkin pienten lasten kohdalla.

Olisimme ehdottomasti jatkaneet hoitoa myös nyt syksyllä, mutta hoitajamme pääsi opiskelemaan ja muutti toiseen kaupunkiin. Koska kaupungin ruhtinaallinen tuki yksityisen hoidon järjestämisestä olisi pudonnut reippaasti joulukuussa Pääppiksen täytettyä kolme vuotta, päädyimme hakemaan hoitopaikkaa syksyksi kunnallisista päiväkodeista. Vielä alkuvuodesta ajatus Pääppiksen laittamisesta päiväkotiin ei ollut meille vaihtoehto, mutta puolessa vuodessa on tapahtunut paljon ja siirtyminen yksityisen hoitajan hoidosta päiväkotiin tuntui jo ihan hyvältä ajatukselta.

Päiväkodinkin osalta meitä lykästi. Haimme paikkaa kaikista lähipäiväkodeista, mutta paikkaa ei irronnut yhdestäkään. Sen sijaan meille tarjottiin paikkaa parin kilometrin päässä sijaitsevasta pienestä päiväkotiyksiköstä, joka on osoittautunut aivan loistovaihtoehdoksi - todennäköisesti paljon paremmaksi kuin yksikään niistä, joihin alunperin haimme. Päiväkoti sijaitsee väärässä suunnassa suhteessa työpaikkoihimme ja pidentää päivää jonkin verran, mutta sitä kompensoi huomattavasti päiväkodin juuri meille sopiva meininki. Lähes puolet ryhmän lapsista on kasvissyöjiä, mikä jo itsessään kertoo paljon päiväkodista ja siellä hoidossa olevien lasten perheistä. Paljon hörhöperheitä siis. :) Tuossa naapuritalossa sijaitsevassa päiväkodissa Pääppis olisi kaikella todennäköisyydellä ollut ryhmänsä ainoa vege-lapsi. On se kuitenkin ihan kiva, ettei tarvitse joka paikassa olla se outo lintu. Pääppis on sopeutunut päiväkotiin erittäin hyvin ja me vanhemmatkin olemme olleet tosi tyytyväisiä päiväkotiin. Kiersin keväällä läpi kaikki lähiseudun päiväkodit ja kierroksen perusteella uskallan väittää, että päiväkodeissa _on_ eroja. Paljonkin.

Haimme paikkaa myös kohtuullisen matkan päässä sijaitsevasta yksityisestä päiväkodista, jossa olisi ollut meitä miellyttävä arvomaailma. Esikoisen vanhempina emme vain tajunneet, että paikkaa tähän päiväkotiin (kuten ilmeisesti melkein kaikkiin muihinkin yksityisiin päiväkoteihin) olisi pitänyt hakea jo vuosia sitten. Se jäi siis saamatta.

Syksyymme kuuluu lisäksi uuden kodin suunnittelua ja rakentamista (ei, emme ole muuttamassa minnekään Nurmijärvelle, mutta tästä lisää toisella kertaa) sekä uuden perheenjäsenen, työnimeltään Liiniksen (lempinimi tulee liinavauvasta, joka osoittautui liian pitkäksi käytössä) saapumiseen valmistautumista. Laskettu aika osuu joulun alle ja töitä minulla on jäljellä vielä pari kuukautta.

Monella tapaa jännittäviä aikoja siis elelemme. Katsotaan, josko niistä riittäisi jutun juurta jatkossakin. Ja olisipas hauska kuulla, jos tänne vielä joku eksyy lueskelemaan!

keskiviikko, 23. joulukuu 2009

Joulutervehdys

Syksy on ollut juurikin sellaista hulabaloota, jota kesällä osasin aavistella. Blogi on jäänyt aivan hunningolle pitkälti Tammisaari-aktivismin vuoksi. Minua on tarvittu toisaalla ja tarvitaan edelleen. Lokakuussa tehty lakkautuspäätös kumottiin HUS:n hallituksessa joulukuussa päätöksenteossa tapahtuneen menettelytapavirheen vuoksi, mutta hallitus päätti uudemman kerran Tammisaaren lakkauttamisesta. Tätä edelsi asian vetäminen pois hallituksen esityslistalta marraskuussa, kun HUS:n johdolle selvisi, että kyseisen kokouksen kokoonpano ei tulisi äänestämään Tammisaarta nurin. Olen pöyristynyt HUS:n diktatuurista. Demokraattinen päätöksenteko on tästä prosessista kaukana. Mutta. Peli ei ole vielä(kään) menetetty, seuraavaksi mennään hallinto-oikeuteen ja toivoa sopii, että päätös muuttuu. Tai että Länsi-Uudenmaan kunnat päätyvät ostamaan sairaalan parhaillaan käynnissä olevan selvitystyön päätteeksi. Tai edes että Tammisaari jatkaisi ensimmäisenä yksityisenä synnytyspalveluiden tarjoajana.

Imetyksen tuki sentään sai lisärahoitusta (joskin vähemmän kuin aiempina vuosina), joten ihan kaikkea vauvamyönteisyyttä ei tässä maassa olla vielä kuoppaamassa.

Ensi vuodelle on luvassa kaikenlaista uutta, mahdollisesti myös blogirintamalla. Niistä kuitenkin enemmän toisella kertaa.

Nyt tahdon toivottaa kaikille tänne vielä eksyville

Ihanaa joulunaikaa ja kaikkea hyvää alkavalle vuodelle!

 

maanantai, 12. lokakuu 2009

Liukuhihnasynnytyksiin, mars

HUS:n hallitus päätti tänään sulkea Tammisaaren synnytysosaston. Päätös tehtiin täpärästi äänestyksen jälkeen äänin 9-8. Sulkemisen puolesta äänestivät kaikki viisi Kokoomuksen edustajaa, kaksi yliopiston edustajaa, demareiden Ilkka Taipale sekä keskustan Jukka Pihko. Tiedänpä, keitä en äänestä jatkossakaan.

Vaikka tämä suuri takaisku onkin, ei peli ole vielä menetetty. Päätöksestä tullaan tekemään valituksia, Länsi-Uudenmaan kunnat voivat päättää säilyttää synnytysosaston, se voidaan yksityistää ja eiköhän Raasepori voi vaikka erota HUS:sta ja liittyä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin. Nähtäväksi jää, miten tästä edetään.

Vielä ei siis kannata heittää kirvestä kaivoon. Tammisaaren synnytykset eivät välttämättä pääty 31.5.2010.

Sen sijaan päätös osoittaa lyhytnäköisyyttä HUS:n hallituksen jäseniltä. Erityisen pettynyt olen vajavaiseen ja puolueelliseen valmistelutyöhön, josta on kiittäminen kahta HUS:n johtoportaassa istuvaa miestä, Juha Tuomista ja Jari Petäjää. Tämänpäiväisen kokouksen esitys oli niin tarkoitushakuisesti kirjoitettu, ettei tosikaan. Taustaraporteista ja lausunnoista oli poimittu yksittäisiä lauseita irrottamalla ne asiayhteyksistään, jolloin niiden merkitys muuttui tyystin. Kokonaisselvitystä Uudenmaan synnytysten järjestämisestä ei tehty. Perustelut Tammisaaren sulkemiseksi vaihtelivat kokouksesta toiseen. Loppuviimein tärkeimmäksi perusteeksi nousivat säästöt, joiden määrästä ei ole tarkkaa selvyyttä, eikä edes varmuutta.

Vihreät tekivät kokouksessa vastaesityksen, jonka sisältö oli seuraavanlainen:

”Hallitus päättää palauttaa esityksen uuteen valmisteluun siten, että


 

Synnytystoimintojen osalta laaditaan pitkäntähtäimen kokonaissuunnitelma, joka kattaa koko HUS-alueen. Samalla käynnistetään yhteistyössä Länsi-Uudenmaan ja Lohjan sairaanhoitoalueiden kuntien kanssa (huomioiden tarvittavin osin myös rajapinnat HYKS-sairaanhoitoalueen kanssa) selvitystyö, jonka tavoitteena on laatia ehdotus resurssien tarvittavasta keskittämisestä ja optimaalisesta käytöstä alueen terveydenhuollossa, mukaan lukien synnytystoimintojen organisointi. (ja virka-ajan ulkopuolella tapahtuva operatiivinen päivystys?)


 

Tarkastelussa ja esityksessä tulee myös punnita, miten HUS-alueen hyvät, asiakaslähtöiset ja tulokselliset käytännöt saadaan levitettyä HUS-alueen kaikkiin yksiköihin mahdollisimman yhtäläinen kustannustaso huomioiden. Mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan tulee myös arvioida, voidaanko synnytysten jälkeistä imetys- ja muuta tukea vastuuttaa tehtäväksi nykyistä enemmän kuntien perusterveydenhuollon/neuvoloiden toimesta.”

 

HUS:n hallituksen enemmistö ei kuitenkaan nähnyt kokonaisselvityksen tekemistä tarpeelliseksi. Hävetkööt!

Aiheesta lisää esim. Hesarista, Hesarin toisesta artikkelista, Hoplasta ja Yleltä.

Tammisaaren synnytysosaston ylilääkäri Helena Hieta-Heikuraista lainatakseni "Suomessa ei ole toista sellaista synnytyssairaalaa, joiden synnyttäjistä 39 prosenttia tulee oma-aloitteisesti oman alueen ulkopuolelta. Kyllä se jotain kertoo meistä".