Pääppistä odotttaessani en näin jälkeenpäin arvioiden ollut kovinkaan hyvin valmistautunut synnytykseen. Toivoin mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä, mutten kuitenkaan osannut siihen valmistautua, vaikka tuolloin toisin luulinkin. Osallistuin Bebesin synnytysinfoon, jota sinällään voin lämpimästi suositella, mutta se ei kohdallani riittänyt. Pääppis syntyi raskausmyrkytyksen ja käynnistetyn, pitkittyneen ja lopulta pysähtyneen synnytyksen jälkeen kiireellisessä sektiossa.

Synnytyksestä sinällään ei jäänyt minulle traumoja - niin hyvin se Tammisaaressa hoidettiin. En kuitenkaan ajattele, että ensimmäisen synnytykseni olisi välttämättä täytynyt mennä niinkuin se meni, vaan olisin omalla toiminnallani voinut vaikuttaa lopputulokseen, jos olisin osannut toimia ajoissa. Mitä sitten olisin tehnyt toisin? No, ainakin olisin pää kolmantena jalkana juoksemisen sijaan rauhoittunut raskauden loppumetreillä, kuunnellut itseäni ja turvautunut luonnonmukaisiin käynnistysmenetelmiin. Voi toki olla, että käynnistykseen ja sektioon olisi päädytty siltikin, mutta yhtä hyvin voi olla, että näin ei olisi käynyt.

Yhtä kaikki, tällä kertaa olen tässä suhteessa paljon viisaampi ja aloitin synnytykseen valmistautumisen hyvin pian plussan pärähdettyä testiin. Tai jos tarkkoja ollaan, raskautumiseen liittyvät luomukeinot olivat käytössä jo sitä ennenkin. Jouduimme tällä kertaa odottamaan plussaa melkein vuoden päivät ja tuossa viime talvena käännyin sekä homeopaatin että akupunktioterapeutin puoleen raskaustoiveissani. Mitään todisteita siitä, että näistä kumpikaan olisi raskautumisessa auttanut, ei tietenkään ole, mutta vakaasti uskon varsinkin akupunktion tehoon. Homeopatiasta en ihan niin vakuuttunut ole, mutta eipä siitä varmasti haittaakaan ollut. Ehdin myös varata ajan gynekologille, kun raskautta ei alkanut kuulua. Toivoin kovasti, että raskautuisimme ilman lääketieteen apua ja niin kävikin, että tästä hyvissä ajoin varatusta "lapsettomuuskäynnistä" tulikin varhaisultra. Raskausviikkoja taisi tuolloin olla koossa kutakuinkin 6.

Muutama viikko tästä eteenpäin aloitin Malla Rautaparran raskausjoogan. Joku ehkä saattaa muistaa, että kävin raskausjoogassa jo esikoista odottaessani, mutta raskausjooga, jossa tuolloin kävin, oli yksinkertaisesti surkea. Siitä ei ollut käytännössä mitään iloa sen paremmin raskauden kuin synnytyksenkään aikana. Osittain syynä oli varmasti se, etten ollut joogannut juurikaan aiemmin, enkä ymmärtänyt alkuunkaan, mistä on kyse. Edelleenkään en ole joogaa sen enempää harrastanut, mutta Mallan raskausjoogasta on ollut hurjasti hyötyä jo nyt raskausaikana ja synnytykseen se on antanut runsaasti konkreettisia eväitä. Kävin yhden kurssin jo keväällä ja toisen nyt syksyllä ja menen vielä jatkokurssille äitiysloman alettua.

Alkusyksystä osallistuin puolisoni kanssa Hilkka-Liisa Vuoren synnytyslaulukurssille, jota myös suosittelen lämpimästi. Pidimme molemmat kurssista paljon ja siitä on hyötyä myös muutenkin kuin vain synnytyksessä. Synnytyslaulu ei ole laulua sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan äänen, sen resonanssin ja rentoutumisen käyttöä kivunlievityksessä. Synnytyslaulussa synnyttäjän oman toiminnan lisäksi on tärkeää, että myös tukihenkilö on perehtynyt synnytyslauluun ja mielellään osallistuu siihen. Se auttaa synnyttäjää pitämään äänensä riittävän matalana ja rauhoittaa synnyttäjää. Ja on tärkeää, että tukihenkilö ymmärtää, mistä on kyse: muutoin synnytyslaulu saattaa tuntua hänestä aika friikiltä ja pahimmillaan hän voi tietämättään estää synnyttäjää käyttämästä sitä apukeinonaan. Olin jossain määrin perehtynyt synnytyslauluun jo ennen kurssiakin, mutta vasta kurssilla ymmärsin, mistä oikeasti on kyse ja mihin synnytyslaulun kipua lievittävä vaikutus oikein perustuu. Olen aika varma, että kakkosen synnytyksessä meilllä tullaan synnytyslaulua käyttämään paljonkin.

Noin vuosi sitten ystäväni pyysi minua mukaan omaan synnytykseensä doulaksi. Otin kunniatehtävän ilman muuta vastaan, vaikka se aluksi vähän hurjalta tuntuikin. Osallistuimme yhdessä doulakurssille - joka sekin oli erittäin hyödyllinen myös omaa tulevaa synnytystäni simällä pitäen. Helmikuussa sitten eräänä kauniina aamuna sain osallistua ystäväni synnytykseen. Kokemus oli erittäin hieno ja olen kiitollinen siitä, että sain olla mukana. Paitsi että minusta oli apua ystävälleni, hyvin ja luonnollisesti edenneeseen synnytykseen osallistuminen oli minulle itselleni suureksi hyödyksi. Oli tärkeää nähdä, että synnytys voi mennä niin hyvin kuin ystäväni synnytys meni sekä nähdä konkreettisesti se, miten hyvällä valmistautumisella voi vaikuttaa oman synnytyksensä kulkuun.

Ennen Pääppiksen syntymää ajatus siitä, että synnytykseeni osallistuisi joku perheen ulkopuolinen tuntui todella vieraalta ajatukselta. Nyt taas tuntuu siltä, etten uskaltaisi lähteä synnyttämään ilman doulaa. Vallankaan, kun emme enää pääse Tammisaareen synnyttämään. Niinpä niin, jos olisin tullut raskaaksi nopeasti, olisimme vielä ehtineet Tammisaareen, mutta nyt on tyydyttävä siihen, mitä ruuhkaisissa sairaaloissa sattuu sillä hetkellä saamaan ja missä sillä hetkellä sattuu olemaan tilaa. Doulakseni on tulossa samainen ystäväni, jonka synnytyksessä olin mukana ja varadoulana on toinen ystäväni. Tieto siitä, että kaikella todennäköisyydellä minulla on synnytyksessä kaksi tukihenkilöä mukana, luo turvallisuuden tunnetta ja uskoa ennen kaikkea siihen, ettei minua ja tahtoani voida kovin pahasti sairaalassa jyrätä sekä ylipäänsä vähentää sairaalaympäristön mahdollista negatiivista vaikutusta synnytykseeni. Lisäksi käytössäni on huomattavasti kattavampi arsenaali lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä kahden toiveisiini perehtyneen tukihenkilön muodossa. Kyllä kaksi käsiparia pidempään jaksaa hieroa kuin yksi.

TENS-laite on (käytettynä) ostettu ja testattu, Aktiivinen synnytys -ry:n keskusteluilloissa käyty, akupunktiolla hoidettu raskauspahoinvointi pois ja synnytyskirjallisuutta luettu. Lukematta on vielä useampikin teos, mutta mainitsemisen arvoinen on Ina May´s Guide to Childbirth, jonka aion lukea vielä uudelleen äitiyslomalla ja johon soisin jokaisen raskaana olevan tutustuvan. Hankin teoksen itse asiassa jo Pääppistä odottaessani, aivan raskauden loppumetreillä, mutta se jäi tuolloin lukematta. Niin guru kuin Ina May onkin, eivät hänen ajatuksensa kuitenkaan lukematta kirjasta päähäni pompahtaneet. Tällä kertaa ovat pompahtaneet sitten senkin edestä. Lisäksi syön ubikinonia raskausmyrkytyksen ehkäisyyn. Lieviä myrkytyksen oireita minulla oli jo muutama viikko sitten, mutta ne hävisivät aloitettuani ubikinonin nauttimisen. Vankkaa tieteellistä tutkimusta ubikinonin hyödyistä raskausmyrkytyksen ehkäisyssä/hoidossa ei ole, mutta joidenkin tutkimusten mukaan siitä voi olla hyötyä. Haittaa tuskin kuitenkaan, joten ubikinoni kuuluu jokapäiväiseen ruokavaliooni.

Tarkoitus on vielä opiskella akupainantaa ja käydä perusteelliset keskustelut yhdessä tukijoukkojen kanssa, kirjoittaa päässä hahmottelemani synnytystoivelista paperille, osallistua Haikaranpesän valmennuksiin ja keskusteluihin, mahdollisesti vierailla muissakin pk-seudun sairaaloissa siltä varalta, ettemme Haikaraan pääsisikään, ehkä hankkia homeopaattisia valmisteita synnytystä varten sekä lasketun ajan lähestyessä hakea vauhtia synnytykseen ainakin akupunktiosta sekä mahdollisesti myös vyöhyketerapiasta.

Paljon on siis jo tehty, mutta paljon on vielä tekemättä, ennenkuin koen olevani riittävän hyvin valmistautunut synnytykseen. Nähtäväksi jää, miten paljon valmistautuminen synnytykseni kulkuun vaikuttaa. En kuitenkaan pelkää sitä, ettei synnytys mene käsikirjoitukseni mukaan. Jos näin jostain syystä käy, on se sitten niin. Tärkeintä minulle on, että tiedän itse tehneeni kaiken, minkä voin. Se riittää, mihin se riittää - ja se taas riittää minulle.