12.12.2007

Toisen huonosti nukutun yön jälkeen (nyt sain jo huonetoverinkin) minua hoitava kätilö kertoo aamupäivästä proteiinimittausten tuloksen: 1,6 g. Tiedän jo tässä vaiheessa tulevan tuomion: etten pääsisi enää kotiin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä, mikä on suuri pettymys. Valmistaudun odotettavissa olevaan tiukkaan keskusteluun lääkärin kanssa ja soitan miehelle. Hän on jäänyt kotiin tekemään etäpäivää ja lähtee tulemaan kohti sairaalaa yrittäen ehtiä paikalle ennen lääkärinkiertoa. Miestä ja lääkäriä odotellessa tulee itku: tähänkö kaikki toiveeni synnytykseni kulusta kaatuisivat? En halua liukuhihnasynnyttämään maan ruuhkaisimpaan sairaalaan (jossa on osastollaoloaikananikin ollut sulku päällä), vaan tahdon Tammisaareen, jossa tiedän toiveitani aidosti kuunneltavan.

Lääkäri ehtii paikalle ensin ja toteaa odotetusti haluavansa käynnistää synnytyksen. Kertoo tietävänsä toiveestani synnyttää Tammisaaressa, mutta että kyllä synnytys nyt olisi hyvä käynnistää Kättärillä ja toistaa edellispäiväiset kommenttinsa siitä, ettei olisi kohteliasta lähettää minua enää Tammisaareen. Kerron, että minut on tässäkin tilanteessa toivotettu tervetulleeksi Tammisaareen ja että haluaisin sinne lähteä. Syiksi kerron sen, että Tammisaaressa taataan kaikille mahdollisuus perhehuoneeseen ja ammeen käyttöön.

Lääkärin suhtautuminen on varsin ylimielinen. Hän tiedustelee, onko minulla käsitystä siitä, mikä raskausmyrkytys on (johon vastaan ilmeisen uskottavasti, koska jatkokysymyksiä hän ei esitä) ja toteaa, etten missään tapauksessa voisi synnyttää ammeeseen. No, se ei ole aikomuksenikaan (tosin eipä raskausmyrkytys sinällään sitä estäisi). Ja että kyllä Kättärilläkin perhehuoneita on joka osastolla. Tiedän tämän hyvin, mutta siinä on vissi ero, onko perhehuoneita olemassa ylipäätään vai taataanko perhehuoneen saaminen sellaisen haluaville. Varsinkin sille, joka joutuu illansuussa puolisonsa vastentahtoisesti kotiin lähettämään ja jakamaan huoneen muutaman muun äidin ja vastasyntyneen kanssa. Puhumattakaan siitä puolisosta, joka joutuu vastasyntyneensä vastentahtoisesti jättämään alle vuorokauden ikäisenä.

Seuraavaksi lääkäri toteaa, ettei tiedä mitä sanoisi, ja ettei ole urallaan törmännyt tällaiseen tilanteeseen. Lääkärin viesti on selvä: kuka hullu nyt haluaisi lähteä jonnekin periferiaan synnyttämään, kun heillä täällä on tarjolla parasta mahdollista hoitoa?!! Toteaapa vielä, että Tammisaaresta joudutaan vuosittain lähettämään vastasyntyneitä hoitoon Naistenklinikalle, kun omat puitteet eivät riitä. Tämä toki pitää paikkansa (noin viisi vauvaa vuosittain), mutta niinpä joudutaan Kättäriltäkin.

Lopulta lääkäri toteaa, ettei voi pakottaa minua jäämään, mutta suosittelee siinä tapauksessa suuntaamaan hetimiten Tammisaareen. Sovimme, että mietin asiaa hetken. Soitan miehelle, joka on vielä matkalla sairaalaan, ja yhdessä tuumin päätämme pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa lähteä Tammisaareen. Päätös on lopulta erittäin helppo, koska olemme molemmat samaa mieltä. Lääkäri on maalaillut kauhukuvia siitä, mitä kaikkea tilanteessa voi tapahtua ja jollei mies haluaisi yhtä vahvasti Tammisaareen, olisi tässä tilanteessa helppoa taipua lääkärin tahtoon.

Mies palaa kotiin pakkaamaan loput tavarat ja valmistautumaan lähtöön. Vaikka lääkäri ei voi eikä halua arvioida, kuinka nopeasti tilani pahimmassa tapauksessa voi huonota, eivät faktat näin maallikon silmin näytä kovin pahoilta: lievän ja vaikean raskausmyrkytyksen raja proteiinien määrässä mitattuna on 5 g (minulla 1,6 g), alapaine ei ole ollut kovin paljoa koholla ja subjektiivisia oireita (päänsärky, näkökentän häiriöt) minulla ei juuri ole. Tuskinpa siis mitään kovin radikaalia muutosta muutaman tunnin ajomatkan aikana ehtisi tapahtua, vaikka lääkäri ei sitä uskallakaan luvata.

Aluksi lääkäri on sitä mieltä, että siirto tehtäisiin kiireettömällä ambulanssikuljetuksella, mutta myöhemmin toteaa, että saisin järjestää kuljetuksen itse, koskapa olen lähdössä omalla päätöksellä. Tämä sopii hyvin. Kätilö valmistelee paperini kuntoon, jotta voin viedä ne mukanani Tammisaareen. Allekirjoitan paperin, jossa otan täyden vastuun siitä, että lähden sairaalasta (Kättäri ei olisi vastuussa, jos minulle jotakin matkan aikana sattuisi) ja mies tulee taksilla hakemaan minua Kättäriltä. Matka kohti synnytyssairaalaa alkaa.

Matka Tammisaareen oli suurin kysymysmerkki synnytyssairaalaa valitessamme. Ja nyt tämä matka on kuin mikä tahansa rauhallinen sunnuntaiajelu hieman jopa aurinkoisessa joulukuisessa säässä. Juttelemme mukavia taksikuskin kanssa, päivitän tilannetietoja lähimmille ja luen iltapäivälehteä. Ei tietoakaan supistuksista, vaikka niitä satunnaisesti onkin esiintynyt viime päivinä. Limatulppa alkoi irrota edellispäivänä Kättärillä, mutta sehän ei tarkoita välttämättä yhtään mitään.

Saavumme Tammisaareen, jossa tutustumiskäynnin pitänyt mukava kätilö ottaa meidät vastaan. Osastolla on melko täyttä ja meille tehdään perhehuone kahden hengen huoneesta. Kätilöt ripustavat huoneen ikkunaan joulutähden, joka loistaa kauniisti pimenevässä illassa. Mieheltä ei edes kysytä, jäisikö hän kanssani osastolle, vaan tätä pidetään itsestäänselvänä. Saamme asettua rauhassa taloksi ja jäämme odottelemaan lääkärin tutkimusta.

Erittäin mukava lääkäri, jonka kanssa jo edellispäivänä puhuin puhelimessa, tutkii minut sekä mukanani tuomani paperit Kätilöopistolta ja toteaa, ettei hänen mielestään näillä oireilla ole tarvetta kiireelliseen synnytyksen käynnistämiseen. Proteiinin määrää jäädään seuraamaan ja pikkuhiljaa aletaan miettiä synnytyksen käynnistämistä pehmein keinoin, kuten vyöhyketerapian avulla. Kohdunsuu on 3 cm auki, mutta supistukset eivät ole säännöllisiä. Lääkäri kysyy toiveitani synnytyksen käynnistämisestä. Kerron, että haluaisin välttää oksitosiinia, jos se suinkin on mahdollista. Päätös lähteä Tammisaareen tuntuu entistä oikeammalta.

Illalla käymme miehen kanssa 1,5 tunnin kävelylenkillä meren rannalla ja vihjaapa joku kätilöistä, että seksikin voisi auttaa synnytyksen käynnistymisessä. Kävelylenkkimme vuoksi vyöhyketerapian kokeileminen venyisi niin myöhäiseksi, että toteamme kokeilevamme sitä vasta seuraavana päivänä. Jos se toimisikin toivotusti, olisi kurjaa, jos synnytys käynnistyisi juuri yötä vasten. Parempi ensin levätä kunnolla.

Nukun yön kohtuullisen hyvin. Olo on levollinen: olen siellä, missä haluankin olla.