14.12.2007

Lääkäri tutkii minut aamupäivällä klo 10.30. Kohdunsuu on avautunut yön aikana sentin ollen nyt 4 senttiä auki. Lapsivedenmenosta on jo yli vuorokausi ja pikkuhiljaa on otettava kaikki mahdolliset keinot synnytyksen vauhdittamiseksi käyttöön. Kalvot puhkaistaan klo 10.45 ja jäädään odottelemaan supistusten voimistumisesta. Totean jo tässä vaiheessa miehelle, etten jaksaisi toista edellisen kaltaista päivää ilman puudutusta.

Supistukset eivät voimistu kalvojen puhkaisun myötä. Klo 12.15 sovitaan, että jatketaan oksitosiinin avulla. Syömme ensin lounaan, jonka jälkeen palaamme synnytyssaliin klo 12.45. Kätilö on sama kuin edellisenäkin päivänä.  Aluksi tehdään tutkimukset (Pääppiksen sydänkäyrä, kohdunsuun tilanne) ja sen jälkeen aloitetaan oksitosiinitiputus. Supistukset alkavat saman tien kipeinä, tiheinä ja voimakkaina. En halua enää ammeeseen. Hengitän ilokaasua (jonka olemassa oloa en edellisenä päivänä edes ollut muistanut) nelinkontin sängyllä ja oksennan jatkuvalla syötöllä. Miehen kiitollinen tehtävä on vaihtaa kaarimaljaa lennossa uuteen. Välillä koetan myös kävellä ja pyöritellä lantiota pallon päällä, mutta en tahdo jaksaa kumpaakaan.

Kätilö kehottaa pitämään taukoa ilokaasun hengittämisessä supistusten välissä. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä supistukset tulevat niin rytäkällä, että jos pidän taukoa ilokaasusta, en ennätä aloittaa sitä uudelleen ennen seuraavan supistuksen huippua. Välillä joudun kuitenkin keskeyttämään ilokaasun hengittämisen oksentaakseni. En osaa sanoa, onko ilokaasusta sinällään apua, mutta siitä ainakin on apua, että keskityn määrätietoisesti sitä hengittämään.

Kätilöiden vuoro vaihtuu. Aiempi kätilö lupaa tulla aamulla katsomaan vauvaamme ja iltavuoron kätilö tuumaa, että kyllä Pääppis hänen työvuoronsa aikana syntyy. En usko kumpaakaan.

Edellisessäkään kätilössä ei ollut mitään vikaa, mutta iltavuoron kätilö tuntuu jotenkin lämminhenkisemmältä. Olen tyytyväinen, että työvuoro vaihtui.

Klo 15 supistukset ovat niin pitkiä, voimakkaita ja kipeitä, etten ehdi rentoutua niiden välissä ollenkaan. Oksennan edelleen, enkä ymmärrä, mitä oksennettavaa sisälläni enää voi olla. Kun sisätutkimus osoittaa kohdunsuun olevan edelleen vain 4-5 cm auki, heitän viimeisetkin toiveet luomusynnytyksestä ja pyydän puudutusta. Mitä tahansa puudutusta! En jaksa enää ilman.

Minulta kysellään toiveita puudutuksen laadusta, mutta tässä vaiheessa se alkaa olla aika lailla sama. Jollakin perusteella päädytään epiduraalipuudutukseen, jonka saan kohtuullisen odotusajan sisällä. Ajatus kyljellään kippurassa makaamisesta epiduraalikatetrin laittamisen ajan kuulostaa mahdottomalta, mutta onnistuu yllättävän hyvin.

Epiduraalipuudutus auttaa nopeasti ja hyvin. Olen kuulemma kuin eri ihminen. Kivut ovat tiessään, en edes tunne supistuksia. Pystyn kuitenkin liikkumaan normaalisti. Lepäilen, juon mehua ja syön viilin. Käyn wc:ssä ja suihkussa, istuskelen pallon päällä.

Pääppiksen sydänäänet hidastuvat heti epiduraalipuudutuksen laiton jälkeen, mikä on ihan tavallista. Ei se silti hyvältä tunnu. Sydänääniä seurataan edelleen anturilla vatsan päällä. Tammisaaressa ei rutiininomaisesti kiinnitetä scalp-anturia sikiön päähän oksitosiinitiputuksen tai puudutuksen takia, mikä helpottaa liikkumista huomattavasti.

Klo 17.30 puudutuksen vaikutus alkaa loppua. Klo 18.20 pyydän ja saan lisäannoksen puudutetta. Se auttaa jälleen yhtä hyvin. Kohdunsuu on auki 5-6 cm, eli hitaasti mennään.

Pääppiksen sydänäänet alkavat laskea huolestuttavan pitkiksi ajoiksi. Kätilö kiinnittää scalp-anturin Pääppiksen päähän, jotta Pääppiksen vointia voitaisiin seurata paremmin. Klo 18.50 kätilö soittaa päivystävälle lääkärille ja kehottaa minut kääntymään nelinkontin ja hengittämään happea. Tajuan, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi, mutta en osaa huolestuakaan. Oma vointini on hyvä ja kuulen Pääppiksen sydänäänet jatkuvasti.

Päivystävä lääkäri saapuu paikalle ja tutkii minut. Kohdunsuu on alkanut sulkeutua ollen nyt 4-5 cm auki ja reunat paksuuntuneet. Synnytys ei etene ja koska vauvan sydänäänissä on liian syviä ja pitkiä pudotuksia, ei kannata jäädä odottelemaan tilanteen kehittymistä. Kiireellinen sektiopäätös tehdään klo 19.10.

Lääkäri lähtee valmistautumaan leikkaukseen ja minut valmistellaan (laitetaan katetri, vaihdetaan vaatteet jne.) synnytyssalissa. Kätilö ehtii rauhassa käydä tilanteen läpi kanssamme. Mies ei pääse mukaan leikkaukseen, koska sairaalassa ei virka-ajan ulkopuolella ole riittävästi henkilökuntaa pitämään hänestä huolta. Tämä ei meitä harmita, pikemminkin päinvastoin. Miehellä on vaikeuksia kestää pienempiäkin lääketieteellisiä toimenpiteitä pyörtymättä, niinpä on helpotus, ettemme joudu itse päättämään, tuleeko hän mukaan leikkaukseen.

Miehellä on edessään piinaavat hetket: hän jää osastolle odottelemaan tietoa lapsensa syntymisestä. Onneksi paikalla sattuu olemaan toinen isä, jonka esikoinen on syntynyt vastaavalla tavalla kiireellisessä sektiossa. Mies ei siis joudu viettämään piinaavia hetkiään aivan yksin, vaan vertaistukea ja seuraa on tarjolla.

Kätilö tulee mukaan leikkaukseen. Pienen sairaalan etuihin kuuluu se, että olen ehtinyt tavata melkein kaikki leikkauksessa mukana olevat. Anestesialääkäri laittoi epiduraalipuudutuksen ja leikkaava lääkäri teki sektiopäätöksen. Olen tyytyväinen aiemmasta päätöksestä ottaa epiduraalipuudutus, koska sitä voidaan nyt käyttää sektiossakin, eikä uusia puudutuksia tarvita.

Minulle kerrotaan koko ajan, mitä tapahtuu. Saisin nähdä lapseni heti syntymän jälkeen pikaisesti ja pienen putsauksen ja pukemisen jälkeen hieman pidemmin. En tunne kipua, mutta tunnen, että vatsassani ronkitaan aika tavalla. Klo 20.08 kuulen Pääppiksen säälittävän kuuloisen ensiparkaisun. Verinen pikkuinen nostetaan nähtäväkseni ennen kuin kätilö vie hänet puhdistettavaksi muutaman metrin päähän. Kaikki on kuulemma hyvin ja meille on syntynyt kymmenen pisteen vauva. En tunne monien kuvaamaa suurta äidinrakkauden tulvahdusta. Olen vain iloinen, että vauva on syntynyt ja vaikuttaa terveeltä.

Minua parsitaan kokoon, ja saan Pääppiksen hieman pidemmäksi aikaa lähelleni. Molemmissa käsissäni on erinäisiä johtoja, enkä voi ottaa lastani edes syliin. Saan hetken aikaa nuuhkia pientä, jota kätilö pitää sylissään. Oloni on avuton ja toivon, että Pääppis viedään isälleen, joka pystyy pientä hoitamaan.

Kätilö vie Pääppiksen miehelle, joka kylvettää ja pukee pikkuisen. Harmittaa, etten pääse tätä ensikohtaamista todistamaan.

Leikkaus on mennyt kaikin puolin hyvin. Olen menettänyt verta vaivaiset 300 ml, mikä kaiketi on aika vähän. Leikkaava lääkäri ei osaa sanoa suoralta kädeltä syytä siihen, miksi synnytys ei edennyt tai miksi Pääppiksen sydänäänet heikkenivät. Napanuora ei ollut kiertynyt kaulan ympärille, mikä olisi selittänyt sydänäänten heikkenemisen. Lääkäri kehottaa kuvauttamaan lantion ennen sairaalasta poistumista siltä varalta, että synnytyksen pysähtymiselle löytyisi fysiologinen syy.

Minut siirretään valvontaosastolle klo 21.00. Saisin kuulemma palata synnytysosastolle, kunhan jalkoihini on tunto palannut. Minulla ei ole minkään valtakunnan käsitystä siitä, kuinka isossa leikkauksessa olen juuri ollut, kun kuvittelen tämän tarkoittavan sitä, että kävelen takaisin osastolle. Itse asiassa olen varautunut synnytyksessä oikeastaan mihin tahansa muuhun, mutta en sektioon. En tiedä siitä käytännössä mitään.

Pääppis tulee kymmenen jälkeen isänsä ja kätilön kanssa luokseni valvontaosastolle. Hänet on puettu vaaleansiniseen villanuttuun ja Ruskovillan silkkimyssyyn. Pääsen imettämään Pääppistä ensimmäisen kerran. Pikkuinen nukahtaa rinnalle. Kätilöllä on mennyt ylitöiksi ja päästämme hänet nukkumaan. Mies ja Pääppis jäävät vielä luokseni. Puramme päällimmäiset fiilikset sekä soitamme tuoreille isovanhemmille, jotka ovat jo useampaan kertaan ennättäneet vaivata synnytysosaston henkilökuntaa uutisia kärttäessään. Tuumimme, että minun on paras koettaa nukkua ja mies palaa Pääppiksen kanssa osastolle minua odottelemaan.

Minut kärrätään takaisin synnytysosastolle (Tammisaaressa ei ole erillistä lapsivuodeosastoa) seuraavan vuorokauden puolella klo 00.20. En tosiaan ihan omin jaloin tassuttele takaisin… Tänä yönä emme malta nukkua. Ihastelemme pientä ihmettämme joulutähden loistaessa pimeässä joulukuisessa yössä.