Vaikka tällä hetkellä en saakaan nauttia Pääppiksen mainiosta seurasta joka päivä aamusta iltaan - se riemu on vielä hetken aikaa miehen yksityisoikeus -, on tilalle tullut jotain muuta ihanaa. Kenties parasta elämässä juuri nyt on se, kun väsyneenä pitkän päivän jälkeen saavun kotiin ja heti oven avattuani olohuoneesta alkaa kuulua riemastunutta hihkumista ja pikkuinen konttaa kuin viimeistä päivää eteiseen äitiä vastaan. Niin parhautta!

Muuten elämässä on nyt kovasti haipakkaa. Opiskelut jatkuvat vielä muutaman viikon ja olen myös aloittanut työt. Tämän lisäksi - todettuamme, ettei kaksiostamme ole paitsi meidän kolmen kodiksi, myös työpaikakseni - edessä on vielä muutto loka-marraskuun aikana. Uusi koti löytyi harvinaisen kivuttomasti samasta talosta ja edessä taitaa olla helpoin muutto ikinä. Kerrosta joudumme vaihtamaan, eli hissiä sentään joudumme muutossa käyttämään. Tästä käänteestä olemme kovasti iloisia: olemme niin hyvin kotiutuneet näille kulmille, että olisi ollut tosi surku joutua muuttamaan kovin monen kilometrin päähän.

Kaiken tämän keskellä moni tärkeäkin asia tuntuu nyt jäävän paitsioon. Niistä ehkä vähäisimpiin kuuluu blogin päivitys, mutta silti harmittelen sitä, etten ehdi kirjoittaa niin paljon ja usein kuin haluaisin. Niin mielelläni kirjoittaisin perusteelliset postaukset kantoliinoista, kestovaipoista, vvv:stä, Pääppiksen kuulumisista ja sen synnytyskertomuksenkin aion vielä jonakin päivänä saada valmiiksi. Mutta ehkä niiden aika vielä tulee. (Lisäksi tekisi mieleni äänestää jaloillani Alma Median ostettua Vuodatuksen ja annettuaan laittomat potkut juuri valitsemalleen Lapin kansan päätoimittajalle, mutta en nyt taida ehtiä alkaa siirtää blogiani muuanne.)

Reilun kahden viikon kuluttua mies palaa töihin ja Pääppiksen pääasiallinen hoitovastuu siirtyy takaisin minulle, mikä sinällään on tosi kiva juttu. Hiukan kyllä kauhistuttaa, miten jaksan tehdä sen päälle töitä vielä 30 tuntia viikossa. Luvassa on pitkiä iltoja, viikonloppuja ja varmaan vähän öitäkin. Lienee sanomattakin selvää, että sosiaalinen elämä ja yhteinen aika miehen kanssa tulevat jäämään tosi vähälle. Onneksi sentään useampi ystävä on parhaillaan äitiys-/vanhempain-/hoitovapaalla ja siten sosiaalinen elämä ei jää ihan olemattomaksi. En sentään kuvittele tekeväni töitä samaan aikaan, kun olen Pääppiksen kanssa, vaan päivisin jatkanemme samanlaista leppoisaa hengailua kuin ennenkin. Siihen taas mahtuu yhdet jos toisetkin mammatreffit.

Ensi vuonna teen töitä vähemmän ja siten toivottavasti aikaa muuhunkin jää enemmän. Mutta näillä mennään nyt loppuvuosi.