Hesarin mielipideosastolla on viime aikoina käyty sinällään mielenkiintoista ja aiheellista keskustelua äitiyden myyteistä: siitä, kuinka arki pienen vauvan kanssa ei aina olekaan ihan vain vaaleanpunaista tai -sinistä söpöilyä ja kuinka äidinrakkaus ei aina herää ennen vauvan syntymää, eikä välttämättä ihan heti sen jälkeenkään. Tämänpäiväisessä mielipidekirjoituksessa tutkija ja äiti Marketta Niemelä toteaa, että pienen vauvan kanssa on tylsää kotona. Periaatteessa allekirjoitan tämän täysin. Minulla ainakin hajoaisi pää aika nopeasti, jos jostain syystä pitäisi kökkiä kotona kaksin Pääppiksen kanssa päivät pitkät.

Onhan Pääppiksen kanssa toki ihana jutustella ja puuhastella kaikkea kotonakin, mutta mielestäni on kohtuutonta vaatia tai olettaa, että aiemmin enemmän tai vähemmän aktiivista sosiaalista elämää viettänyt nainen linnoittautuu kotiin vauvan synnyttyä. Tämä kuitenkin tuntuu olevan lähtökohtainen oletusarvo, niin tässäkin kirjoituksessa. Niemelä kirjoittaa: "Kun äiti on selvinnyt alkukuukausien uuupumuksesta ja univajeesta, hän joutuu kärsimään päivien yksitoikkoisuudesta ja ikävystymisestä." Miksi ihmeessä näin pitää tai pitäisi olla? Minä ainakaan en keskimäärin koe olevani ikävystynyt tai viettäväni yksitoikkoisia päiviä. Tapaamme ystäviä, ulkoilemme, käymme kaupungilla ja erilaisissa harrastuksissa. Pikemminkin tässä kiirettä pitää kuin tylsistymään ehtisi.

Tarkoitukseni ei ole brassailla sillä, kuinka hyvin meillä menee (juu, kyllä täälläkin itkupotkuraivarit ovat tuttua tavaraa ja erityisen ikäviä esiintyessään julkisilla paikoilla), vaan vilpittömästi ihmettelen, mikä pakottaa äidit jämähtämään kotiin? Synnytyksen jälkeinen masennus on asia erikseen ja jos äiti aidosti tahtoo olla vain tai pääasiassa kotona ja on siihen tyytyväinen, niin mikä jottei. Mutta sitä ihmettelen, jos perustyytyväisten vauvojen (jollaiseksi myös Pääppiksen luokittelisin: ei hän poikkeuksellisen helppo vauva ole, joskaan ei erityisen vaikeakaan) äidit jämähtävät kotiin vauvan syntymän jälkeen ja kärsivät siitä. Miksi näin on/pitää/pitäisi olla?!! Tulipa vain mieleeni aamun Hesaria lukiessani...

Nyt tämä kaksikko suuntaa kohti keskustaa nauttimaan upeasta kevätpäivästä, eikä todellakaan jää kotiin ikävystymään. Katsotaan, josko sitä vaikka piipahtaisi samalla Hulluilla päivillä ostamassa Pääppikselle PMMP:n Puuhevonen-cd:n.

Edit: Puuhevonen tarttui matkaan (ja on hyvä!), ja sen lisäksi tein aivan mainion nostalgialöydön: Mörköooppera-cd:n. Minulla oli pienenä Mörköooppera lp-levynä ja tykkäsin siitä hurjasti. Nyt pääsee myös Pääppis (ja äiti siinä siivellä) nauttimaan Mörköoopperan sävelistä.