Aikanaan jo Tammisaaresta palatessamme kotona oli odottamassa hieman painostavansävyinen kirje, jotta lapselle pitää määritellä nimi kahden kuukauden kuluessa syntymästä. Ensimmäinen ajatus oli, että älkää nyt heti alkako ahdistella ja että noinko pian. Pääppis alkaa pian olla tuon kaksi kuukautta ja on edelleen ihan vain Pääppis. Epäilen kuitenkin vahvasti, ettei Pääppistä ehkä kuitenkaan hyväksyttäisi viralliseksi nimeksi. Tai ehkä hyväksyttäisiinkin, mutta ei se taitaisi ihan kunnollinen nimi olla...?

Viikonloppuna pitäisi pojan nimi saada. Kahta vaihtoehtoa vielä pyöritellään sekä etu- että sukunimen osalta. Etunimen osalta laittaisin blogiin äänestyksen pystyyn, mutta mies ei - ihan perustelluista syistä - halua, että vauvan nimeä laitetaan näkyville sen paremmin blogiin kuin nassukirjaankaan (johon siis olen onnistunut addiktoitumaan tässä Pääppiksen syntymän jälkeen). Sukunimen osalta periaatteessa kumpi tahansa vaihtoehto olisi ok meille molemmille. Itse kallistuisin omaan sukunimeeni ihan sen takia, että lapset yleensä saavat isänsä sukunimen (miksi ihmeessä?!!), mutta miehen mielestä tämä ei voi olla valintaperuste, koska sekin hänen mielestään olisi epätasa-arvoista. Itse näen tasa-arvokysymyksen tässä suhteessa hiukan eri tavalla, mutta ymmärrän toisaalta miehen pointin asiassa. Todellista tasa-arvoa tietenkin olisi se, ettei sillä, onko valittu sukunimi tiettyä sukupuolta olevan vanhemman, olisi mitään merkitystä. Useimmitenhan näin ei kuitenkaan ole ja siksi mielestäni positiivinen syrjintä voisi olla ihan perusteltua. Oma sukunimeni kuitenkin on hiukan harvinaisempi kuin miehen (tai jos tarkkoja ollaan, on miehen sukunimi viisi kertaa tavallisempi kuin omani), joten voi olla, että päädymme joka tapauksessa siihen.

On se vaan hurjaa päättää jostakin niin tärkeästä asiasta kuin millä nimellä toinen tästä hamaan tulevaisuuteen (tai nimenmuutokseen niin halutessaan) tunnetaan.