Onpas edellisestä päivityksestä kulunut aikaa... Päivät Pääppiksen kanssa kuluvat kuin siivillä, eikä aikaa blogin päivittämiseen ole oikein tahtonut löytyä. Yritän kuitenkin parantaa tapani.

Valtakunnassa kaikki hyvin. Olemme edelleen kotona kaikki kolme (kiitos pitämättömien kesälomien) ja rakennamme vauva-arkea mieluisaksi. Pääppis ei yhtäkkiä enää olekaan ihan pikkuruinen rääpäle: pituutta pikkuiselle on tullut viisi senttiä lisää ja painoa syntymäpainoon nähden kilo vajaassa neljässä viikossa. Tämä vauva-aika tosiaan taitaa hujahtaa ohi melkoista vauhtia.

Elämä Mönkerön kanssa on edelleen ihanaa ja pääasiassa myös aika leppoisaa. Muutamana yönä vatsavaivat ovat hiukan valvottaneet, mutta tuntikausia kestävältä sydäntäsärkevältä huudolta olemme onneksi välttyneet. Yllättävän pitkiä aikoja Pääppis viihtyy hereillä. Välillä hereillä killitellään kuusikin tuntia putkeen, keskimäärin päivässä hän valvoo noin 6-8 tuntia, vähän toki päivästä riippuen. Olemmekin käyneet vakavia keskusteluja Pääppiksen kanssa siitä, että hän on vauva ja että vauvojen kuuluu nukkua paljon enemmän. Toistaiseksi neuvottelut ovat olleet melko lailla tuloksettomia. Vuorokausirytmit ovat suloisesti sekaisin. "Aamuisin" nukumme yleensä puolille päivin ja iltaisin nukkumaanmeno venyy helposti kahteen-kolmeen.

Pääppiksellä on jo takana ensimmäiset kotibileet (uutena vuotena), jotka sujuivat oikein mukavasti. Tänään kävimme ensimmäistä kertaa vauvamuskarissa, jossa Pääppis nukkui tyytyväisenä vuoroin isänsä, vuoroin minun sylissä koko puolituntisen. No, josko sitten ensi viikolla hiukan pirteämpänä... Muskariin mentäessä mies tuumasi, ettei hän tule toista kertaa, jos on ainoa mies paikalla. Onneksi ei ollut. Vauvauintiinkin olemme jo ilmoittautuneet, mutta aloittamaan pääsemme vasta Pääppiksen täytettyä kolme kuukautta. Pienokaisemme sosiaalinen elämä on siis alkanut rakentua vauhdilla.

Kuten joku ehkä jo otsikon perusteella osasikin päätellä, olemme myös käyneet tunnustamassa isyyden. Kokemus oli sangen mielenkiintoinen. Elämäänsä - tai vähintääkin työhönsä - kyllästynyt huumorintajuton lastenvalvoja latoi eteemme paperia toisensa perään allekirjoitettavaksi, eikä edes onnitellut vauvan syntymästä. Enpä ole ennen kirjallisesti joutunut vakuuttamaan olleeni sukupuoliyhteydessä tietyn - ja vain yhden ja ainoan - henkilön kanssa tiettynä ajanjaksona. Paperissa oli oikein tarkasti määriteltykin tuo  "lapsen siittämisen ajankohta", se taisi olla helmikuun puolivälistä huhtikuun alkupuolelle. Meillä ajanjakso osui kohdalle, mutta miten mahtaisi käydä keskosena syntyneen kohdalla; ajanjaksoa kun ei kaiketi määritellä lasketun ajan, vaan vauvan syntymäpäivän perusteella. Paperin sanamuotoilu oli hupaisa. Valitettavasti emme saaneet siitä vielä kopiota, mutta se toivottavasti tulee maistraatin päätöksen mukana.

Koska olemme asuneet yhdessä yli vuoden, selvisimme vähemmillä muodollisuuksilla. Haluaisinpa nähdä ne paperit, joita alle vuoden yhdessä asuneet joutuvat allekirjoittamaan... Ylipäänsä tämä isyydentunnustamiskuvio on aika naurettava. Noin 40 % suomalaislapsista syntyy avioliiton ulkopuolella ja voi vain kuvitella, kuinka paljon enemmän tai vähemmän turhaa työaikaa vie, kun jokainen susipari ravaa tunnustamassa isyyttä. Eikö sitä nyt selvissä tapauksissa voisi hoitaa postitse...? Luulisi lastenvalvojilla olevan tärkeämpääkin lastensuojelutyötä tehtävänään. Tottakai on tärkeää, että lapsen isäksi vahvistetaan oikea henkilö, mutta naurettavaksi kuvion tekee se, että jos olisimme avioituneet päivää ennen Rääppiksen syntymää, mies katsottaisiin automaattisesti hänen isäkseen. Eikö tällä logiikalla olisi perusteltua edellyttää, että avioliitto olisi ollut voimassa perheoikeudellisen yksikön määrittelemänä siittämisajankohtana ja ellei näin ole, edellyttää isyyden vahvistamista? Suorastaan pöyristyttäväksi koko kuvion tekee se, että jos nainen avioituu jonkun muun kuin lapsen isän kanssa ennen vauvan syntymää, katsotaan aviomies automaattisesti lapsen isäksi, eikä biologinen isä voi saada isyyttään vahvistetuksi, elleivät lapsen äiti ja uusi aviomies hyväksy isyyden tunnustamista. Että tällaista 2000-luvun Suomessa... Olisikohan pikkuhiljaa aika tarkistaa isyyslakia ja hiukan lieventää avioliiton vahvaa asemaa isyyden määrittelyssä tai ainakin helpottaa avoparien isyyden tunnustamista? Vielä toissa vuonna oikeusministerin mukaan tarvetta ei, ainakaan lainsäädännöllisin keinoin, ollut.