Rääppiksen ensimmäinen joulu sujui rattoisasti lähinnä syödessä, nukkuessa ja sukua hurmatessa. Ensimmäiset päivämme kotona sujuivat niin kivasti, että rohkenimme lähteä vähän pidemmän matkan päähän mummolaan joulun viettoon. Tämä osoittautuikin oivaksi ratkaisuksi: ei tarvinnut päätään vaivata ruoanlaitolla, Rääppikselle riitti sylejä ja innokkaita faneja ja me vanhemmatkin pääsimme mm. nauttimaan joulusaunan pehmeistä löylyistä rauhassa kaksin. Omaa sänkyä tosin ehti kolmen mummolassa vietetyn yön aikana tulla aikas kova ikävä: 120-senttinen sänky kun tahtoo jäädä vähän pieneksi kolmelle nukkujalle...

Pikkukaveri nukkui autuaasti läpi joulupukin vierailun ja oikeastaan koko jouluaaton. Aatoksi suunniteltu joulukylpykin jäi joulupäivään, kun emme hennoneet herättää toista mokoman takia. Liekö matkustaminen vaatinut veronsa, sillä muuten Pääppis on jaksanut päivittäin olla valveilla useitakin tunteja. Tänään jopa kuutisen tuntia ihan lyhykäisiä torkkuja lukuunottamatta. Öisin Rääppis nukkuu pääasiassa hyvin ja 2-4 tunnin pätkiä, välillä omassa rottinkisängyssään (jossa myös allekirjoittanut on ensimmäiset kuukautensa nukkunut), useimmiten kuitenkin meidän välissämme. Se kun on yösyöttöjen kannalta osoittautunut helpoimmaksi vaihtoehdoksi.

Muutenkin täällä pyyhkii oikein hyvin. Kestovaippailu on lähtenyt alkukankeuksien jälkeen erinomaisesti liikkeelle (tästä aiheesta lisää myöhemmin) ja ylpeänä voin todeta, ettei Rääppis ole vielä käyttänyt ainoatakaan kertakäyttövaippaa. Jonkin verran noita propagandavaippoja (äitiyspakkauksesta ja sairaalasta saaduista tuotenäytteistä) on nurkkiin päässyt kertymään ja kaipa ne jossain vaiheessa voisi vaikka reissussa käyttää pois kuleksimasta. Kantoliinaakin olemme jonkin verran käyttäneet kotioloissa, mutta niin pitkään, kun mieskin on kotona, ei sen käytölle taida todellista tarvetta olla. Ihan hyvin Rääppis tuntuu kuitenkin liinassa viihtyvän.

Imetyskin sujuu kivasti alkuvaikeuksien jälkeen. Maidonnousu kesti aika pitkään (viitisen päivää, mikä taitaa olla aika tyypillistä sektion jälkeen) ja Tammisaaressa jouduimme antamaan Rääppikselle yhtenä päivänä lisämaitoa hänen painonsa pudottua liikaa (10%). Nyttemmin kysyntä ja tarjonta tuntuisivat kohdanneen. Viimeisinä päivinä sairaalassa pikkuisen paino nousi lähes 100 g  per päivä. Varmistus nykytilanteeseen saadaan vasta ensi keskiviikkona terveydenhoitajan tullessa kotikäynnille.

Joulunpyhät sattuivat niin kivasti kotiuduttuamme, että kovin suurta trafiikkia kotonamme ei toistaiseksi ole ollut ja olemme saaneet rauhassa järjestellä vauva-arkeamme toimivaksi. Vieraita on käynyt sopivan harvakseltaan, enemmän on varmasti luvassa sitten tammikuun puolella.

Tämän päivän kohokohta on ollut ensimmäinen ulkoilu. Rääppis tosin oli autuaan tietämätön koko ulkoilusta ja nukkui tyytyväisenä vaunuissaan. Odotan jo innolla, että voisimme lähteä pidemmille lenkeille tai jopa kaupungille asti, mutta sitä taidan vielä joutua jokusen päivän odottelemaan.

Minäkin olen toipunut synnytyksestä yllättävän hyvin. Sektiohaava paranee hyvin ja unohdan jatkuvasti, etten saisi nostella mitään Rääppistä painavampaa. Onneksi mies pitää aika hyvin huolen siitä, etten liikoja ala rehkimään (olen mm. kotityökiellossa ;). Viimeiset antibiootit ja kipulääkityksetkin tuli tuossa muutama päivä sitten napsittua, muutama päivä vielä pistellään veritulppia ehkäisevää tököttiä vatsanahkojen läpi. Omaa jaksamistani vaippa- ja syöttörumban keskellä ovat auttaneet pienet kävelylenkit itsekseni. Uskaltauduinpa viime viikonloppuna lähtemään ihan jopa kaupungille asti. Olkoonkin, että Hakaniemeen päästyäni puhelin soi ja Rääppis siellä ilmoitteli, että alkaisi olla aika palata takaisin... ;) No, pärjäsivät isänsä ja pumpatun maidon kanssa niin pitkään, että ennätin käydä pikaisesti täsmäostamassa puuttuvat joululahjat ja palata kotiin ennenkuin Pääppis ehti ihan kamalasti hermostua.

Turha kai mainitakaan, että mummot, vaarit, isomummi, enot ja muut sukulaiset, vanhemmista puhumattakaan, ovat ihan sekaisin pikku-Mönkeröstä. Hän on kovin aktiivinen vauva, liikkuu paljon (kuten jo vatsassa) ja viihtyy ihmettelemässä ympäristöä sylissä, josta en useinkaan malttaisi laskea häntä lainkaan. Parempi varmaan olisi, jotten vielä vuodenkin kuluttua saa kannella häntä jatkuvasti ympäriinsä ja jotta hän oppisi nukahtamaan muutenkin kuin syliin. Vaikka eipä sekään tällä hetkellä kovin kovalta kohtalolta kuulosta... Yhä edelleen herään aika ajoin ihmettelemään, voiko tämä olla totta ja onko meille tosiaan suotu näin valloittava pieni Pallero, vai onko tämä kaikki unta vain. Ei tästä pienestä ihmeestä voi olla kuin loputtoman kiitollinen.