Kylläpä on hektistä tämä mammalomailu, kun en blogiakaan tahdo enää ehtiä päivittää... Viikko on mennyt hurjaa kyytiä ja olen ollut kutakuinkin koko ajan menossa jossakin. Kroppa alkaakin pikkuhiljaa protestoida jatkuvaa liikkeellä oloa ja tiedän hyvin, että vauhtia pitäisi vähentää, mutta mutta... Edelleen on vain sellainen olo, että nyt on mentävä ja tehtävä, kun vielä helposti pystyy. Ensi viikko näyttää onneksi vähän väljemmältä ja lepäilyynkin jäänee enemmän aikaa.

Olemme tällä viikolla aloittaneet Rääppiksen pienimpien vaatteiden pesemisen. On tuntunut tosi hämmentävältä levittää pikkiriikkisiä vaatekappaleita kuivumaan. Mitä nämä meidän pyykkinarulla tekevät? Onko näitä oikeasti joku tulossa kohta käyttämään? Niin osuvia kuin nuo raskaustikkerin tekstit useimpina viikkoina ovatkin olleet, tällä viikolla mennään kyllä ihan metsään. Täällä ei tod. yritetä keksiä tapoja saada Rääppis ulos majapaikastaan ja seksinkin suhteen pitelee aika hiljaista. Ehkä sitten joulukuun alussa otetaan poppaskonstit käyttöön, jos tämä vatsa tästä kovinkin ahdistavan isoksi ennättää kasvaa... Terveydenhoitaja onneksi lohdutteli, etteivät kohdunkaulan muutokset välttämättä tarkoita, että Rääppis suunnittelisi maailmaan tuloa ennenaikaisesti.

Muuten vointini on edelleen kerrassaan mainio. Vatsa on sopivan kokoinen, ei pahasti tiellä ja raskausaikani paras hankinta, Anitan raskaustukivyö, on  pitänyt selkäkivut kokonaan poissa. Nivusiin koskee iltaisin, mikä tekee kävelemisen vähän tukalaksi, mutta pientähän tämä on. Sokerit ovat pysyneet aisoissa, mutta viime neuvolakäynnillä normaalisti hyvin alhainen verenpaineeni oli koholla (alapaine tosin vain) ja virtsassa hiukan proteiinia, mikä viittaisi lievään raskausmyrkytykseen. Käyn maanantaina mittauttamassa arvot uudemman kerran, toivottavasti tämä on väärä hälytys. Sen paremmin vuodelepo kuin synnytyksen käynnistäminenkään eivät juuri houkuttelisi. Tarkoituksemme oli lähteä vielä ensi viikonloppuna Tukholmaan, mutta katsotaan nyt, mitä terveydenhoitaja maanantaina tuumaa. Reissuun olisi lähdössä sekä lääkäri että kätilö ja sikälikin voisin muuten suht turvallisin mielin lähteä viimeisen kerran pienelle matkalle ennen Rääppiksen syntymää, mutta katsotaan nyt.

Tänään pelasimme oletettavasti piiitkään aikaan viimeisen session Diplomacya, joka on kerrassaan mainio lautapeli strategiapelien ystäville. Ainoa "ongelma" pelissä on, että se vaatii 6-7 pelaajaa ja kestää vähintään 6 tuntia, minkä takia sitä tuskin ihan lähitulevaisuudessa tulee pelailtua. Tänään pelasimme 8 tuntia, eikä peli edes ihan päättynyt siihen mennessä. Ensimmäisen maailmansodan voittajavaltio (Turkki) alkoi kuitenkin tuossa vaiheessa olla jo selvillä ja kun toiseksi vahvin Saksa tyytyi kakkossijaan, ei meillä muilla jäljellä jääneillä valtioilla (Ranska ja Englanti) oikein ollut edellytyksiä pistää kampoihin. Mutta kivaa oli taas kerran!

Tämän viikon surulliset tapahtumat Jokelassa ovat herättäneet paljon ajatuksia. Minkälaiseen maailmaan olemme lasta haluamassa (ilmastonmuutoksesta yms. puhumattakaan)? Miten suojella omaa lasta? Ja ehkä ennen kaikkea, miten kasvattaa ja tukea omaa lasta niin, ettei hän päädy tekemään jotakin vastaavaa? Tietyllä tapaa ymmärrän tällaisten epätoivoisten ja järkyttävien ratkaisujen tekijöitä, vaikkei mikään tekoja oikeuta tai tee hyväksyttäviksi. Minusta ei ole mitenkään yllättävää, että esim. pitkäaikaisesta ja vakavasta koulukiusaamisesta kärsinyt oppilas (ottamatta kantaa siihen, kiusattiinko Jokelan murhaajaa vai ei) päätyy tekemään jotakin tämänkaltaista. Uskon myös, että oli vain ajan kysymys, että jotakin tällaista tapahtuu tässä lintukotona pitämässämme valtiossa. Toivoisin vain, että uskaltaisimme rohkeammin puuttua esimerkiksi juuri koulukiusaamiseen ja että huomaisimme ympärillä olevien ihmisten pahan olon ajoissa. Ehkä siten tällaiset tragediat olisivat vältettävissä.