Osallistuimme marraskuun alussa Bebesin omistajan Päivi Laukkasen synnytysluennolle - kiitos vielä vinkistä Ketulle ja Elinalle. Ajatus kaupalliseen synnytysvalmennukseen osallistumisesta tuntui aluksi hölmöltä, olimmehan jo osallistuneet neuvolan synnytysvalmennuksiin ja netti on tietoa pullollaan. Päädyimme kuitenkin siihen, että parinkymmenen euron satsaus hyväksi kehuttuun luentoon ei ole kovin paljoa. Varsinkin, kun vielä tuolloin näytti siltä, että hoitajien joukkoirtisanoutumiset saattaisivat toteutua ja joutuisimme ehkä selviytymään synnytyksestä enemmän omillamme kuin ensisynnyttäjät keskimäärin.

Oletimme, että luennolla käsiteltäisiin synnytystä samaan tapaan kuin neuvolan valmennuksessakin ja sen lisäksi kerrottaisiin luonnollisista kivunlievitysmenetelmistä. Kovinpa väärässä olimme. Luennolla ei käsitelty käytännössä mitään samaa kuin neuvolan valmennuksessa. Näkökulma oli aivan eri - ja vain positiivisessa mielessä. Vasta tämä luento sai minut ymmärtämään, että pelkkä toive luonnollisesta, aktiivisesta synnytyksestä ja vaihtoehtoisista kivunlievitysmenetelmistä ei välttämättä yksin riitä, vaan niiden toteutumiseksi tarvitaan varsin paljon tietoa synnytyksen luonnollisesta kulusta. Tätä tietoa ei neuvolan synnytysvalmennuksessa ollut tarjolla laisinkaan ja tämän toisen synnytysluennon valossa neuvolan synnytysvalmennus näyttäytyi surullisen medikalisoidulta. Erilaiset puudutukset esiteltiin hyvin kattavasti, joskin kritiikittömästi ja muista kivunlievitysmenetelmistä esiteltiin aqua-rakkulat, vesi, hieronta ja ilokaasu.

Laukkanen kävi seikkaperäisesti läpi synnytyksen etenemisen, kropan omien luonnollisten hormonien (oksitosiini ja endorfiini) toiminnan kivun lievittäjinä ja synnytyksen edistäjinä (_jos_ niiden annetaan rauhassa toimia ja vaikuttaa), miten edistää niiden toimintaa ja miten toisaalta ehkäistä synnytystä hidastavan ja vaikeuttavan adrenaliinin eritystä. Ihan uutta tietoa minulle oli mm. se, että suoraan suoneen tiputettuna oksitosiini (jota siis käytetään synnytyksen käynnistämisessä ja vauhdittamisessa) aiheuttaa luonnottoman pitkiä ja kovia supistuksia, joiden seurauksena monet synnyttäjät tarvitsevat puudutusta. Laukkanen neuvoi liikkeitä ja asentoja, joissa luonnollinen oksitosiinin ja endorfiinin eritys lisääntyy ja kehotti pysyttelemään kotona turvallisen tuntuisessa paikassa mahdollisimman pitkään synnytyksen käynnistyttyä, jotta erilaisten häiriötekijöiden aiheuttama adrenaliinin liian aikainen eritys ei turhaan hidastaisi tai jopa keskeyttäisi synnytyksen etenemistä. Hänen mukaansa ideaali vaihe mennä sairaalaan olisi kohdunsuun ollessa 6-7 cm auki. Ongelmana tietenkin on se, mistä ihmeestä maallikko kotona tietää, missä vaiheessa kohdunsuu on minkäkin verran auki...

Luennolla ei tuomittu epiduraalin tai muidenkaan puudutusten käyttöä, vaan korostettiin äidin oikeutta päättää synnytyksen kulusta itse, mutta toisaalta rohkaistiin luottamaan omaan luontaiseen kykyyn synnyttää ja siihen, että naisen ruumis on rakennettu selviytymään synnytyksestä. Tämäkin näkökulma puuttui neuvolan valmennuksesta tyystin. Itse asiassa on tosi surullista, että käytännössä lähes kaikki ensisynnyttäjät tavoittavissa valmennuksissa käsitellään synnytystä lähinnä lääketieteellisenä toimenpiteenä, kun se on oikeasti yksi maailman luonnollisimmista tapahtumista. Harvapa meistä maailmaan millään muulla tavalla on tupsahtanut... Vai onko jollakin kokemusta neuvolan valmennuksista, joissa olisi käsitelty synnytystä hiukan pehmeämmästä näkökulmasta?

Neuvolan synnytysvalmennuksessa joku kysyi epiduraalin haittavaikutuksista ja terveydenhoitaja vastasi, ettei epiduraalilla nykyisin oikeastaan ole haittavaikutuksia. Laukkasen luennolla niitäkin käsiteltiin, lähtien siitä, mitä kaikkea epiduraalista usein seuraa (synnytyksen pitkittyminen, tarve oksitosiini-tipalle, scalp-anturin asennus vauvan päähän, äidin liikkumisen hankaloituminen). Myös se, ettei epiduraali kivunlievitysmenetelmänä toimi kaikkien kohdalla, olisi mielestäni hyvä tuoda esille. Nykyisin epiduraalia markkinoidaan lähes täydellisenä kivunlievitysmenetelmänä, joka vie kaikki kivut mennessään. Ei ihme, että osa epiduraalin valinneista pettyy, kun puudutus ei toimikaan ihan kuvatun kaltaisesti.

Myös tukihenkilön rooli synnytyksessä oli vahvasti luennolla esillä ja isille tarjottiin konkreettisia eväitä ja vinkkejä synnyttäjän tukemiseen. Tämäkin näkökulma loisti poissaolollaan neuvolan valmennuksessa. Toki sielläkin korostettiin, että isän läsnäolo synnytyksessä on hyvä ja tärkeä asia, mutta isän roolista synnytyksen aikana ei puhuttu käytännössä mitään.

Suosittelenkin lämpimästi tuota Bebesin synnytysinfoa. Sääli vain, että tämä oli vähään aikaan viimeinen luento: Laukkasen kolmannen lapsen laskettu aika kun alkaa olla lähellä. Mutta ehkä luennot jo keväällä jatkuvat.

Äitiysjooga sen sijaan on ollut aikamoinen pettymys. Ohjaaja ei aluksi selittänyt, miksi mitäkin liikettä tehdään, eikä esitettyjen kysymystenkään jälkeen pystynyt mielestäni riittävän kattavasti selvittämään, mitkä liikkeet ovat synnytykseen valmistavia ja mitä liikkeitä olisi tarkoitus tehdä itse synnytyksen aikana. Jokseenkin olennaista tietoa kuitenkin... No, onneksi raskaus&jooga -aiheinen kirjallisuus on tullut tässäkin apuun ja uskon, että jostakin joogassa oppimastani saattaa jopa olla hyötyä synnytyksessä.

Oma synnytyssuunnitelmamme on edelleen tekemättä, vaikka päässä se onkin jo hahmottunut aika hyvin. Pitäisi vaan saada sama paperille aika pian, jottei aika lopu kesken. Kivempi kuitenkin, ettei tarvitse sitten synnytyksen käynnistyttyä alkaa selostamaan omia toiveitaan kätilölle, vaan voi ojentaa ne paperilla. Eikä tästäkään ole tarkoitus turhia paineita ottaa. Jos tuntuu, että tarvitsen puudutuksia, osaan kyllä niitä pyytää. Lähtökohtaisesti kuitenkin toivon selviäväni ilman ja ihan kiva patteristo vaihtoehtoisia keinoja, joilla varmasti pärjäämme pitkälle, takataskussa tuntuisikin jo olevan. Luennon innoittamana marssin ostamaan jumppapallon, jonka päällä on tullut lantiota pyöriteltyä lähes päivittäin ja jonka otamme mukaan synnytykseen, ellei Tammisaaressa ole palloja omasta takaa. Myös mies on tykästynyt palloon, ja se on helpottanut hänen jalkakipuaan.

Synnytystä odotan edelleen lähinnä mielenkiinnolla. Odottaa on kyllä väärä sana: en mitenkään  kärsimättömästi odota synnytystä, vaan olen oikein tyytyväinen nykyiseen olotilaan ja toivon, että Rääppis vielä kotvan viihtyisi vatsassani. Olisi tässä vielä kaikenlaista pientä puuhailtavaa, eikä aika todellakaan ole käynyt pitkäksi - päinvastoin. Suurin osa siitä, mitä olin ajatellut äitiysloman alussa tekeväni, on vielä tekemättä. Ajatus siitä, että Rääppis voi syntyä milloin tahansa tulevan kuukauden aikana, tuntuu kyllä aika uskomattomalta. Lähtö saattaa yhtä hyvin tulla ensi yönä kuin neljän viikon kuluttua. Harvoinpa elämässä tapahtuu mitään näin hyvin ennakolta tiedossa olevaa, mutta kuitenkin  n i i n  ennakoimatonta.