Äitiyspakkaus löysi tiensä kotiimme tänään. Viime viikosta se ennätti postissa maata: en jaksanut ryhtyä sitä itsekseni kotiin raahaamaan miehen ollessa työmatkalla. Viime viikon urakoinniksi riitti vanhan sänkymme kasaaminen uuden, jonka Murphyn lain mukaan piti saapua juuri ollessani yksin kotona, tieltä. Hyvästi 120-senttisen sängyn läheisyys, hieman tuntui haikealta. Uusi leveämpi sänkymme on kyllä superihana nukkua (vyöhykejousitus on pop) ja leveydestä huolimatta olen onneksi edelleen onnistunut miehenkin sängystä löytämään - hiukan enemmän pyörimistä se vain vaatii. No, onpahan Rääppiksellekin nyt lääniä, jos perhepetiratkaisuun päädymme.

Niin, vaikka äitiyspakkausta olimme monet kerrat jo Kelan sivuilla käyneet ihailemassa, olihan se mukava saada oma pakkaus kotiin. Jotkut vaatteet olivat sitä paitsi paljon kivempia livenä kuin kuvissa. Kuten monen muunkin mielestä, ehdottomia suosikkeja tämän vuoden pakkauksessa olivat myös meidän mielestämme myrkynvihreä-valkoraidallinen body ja pupu-toppapuku. Ja olihan pakkauksessa vaikka mitä muutakin kivaa. Olen kuullut pelkkää positiivista kommenttia pakkauksen "räväkämmistä" värivalinnoista, lähinnä siis noista myrkynvihreistä ihanuuksista. Toivottavasti palaute kulkeutuu Kelalle asti ja uskaltautuvat jatkossa lisäämään muidenkin kuin vaaleankeltaisten ja -vihreiden vaatteiden valikoimaa äitiyspakkauksessa.

Loppuraskauden vaivat alkavat pikkuhiljaa löytää tiensä meillekin. Sormuksista olen joutunut luopumaan  turvotuksen vuoksi ja kivuliaat supistukset ovat olleet riesana muutaman viikon ajan. En oikein tiedä, pitäisikö niistä olla yhteydessä neuvolaan. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, ehkä riittää, että silloin otan asian esille. Levossa supistuksia ei kuitenkaan tule, vaan ne liittyvät lähinnä fyysiseen rasitukseen. Kuten vaikkapa 120-senttisen runkopatjan siirtelemiseen yksikseen... Joo, ei ollut hyvä idea, mutta minkäs teet, kun tämä sattui olemaan ainoa mahdollinen toimitusajankohta moneen viikkoon (ostimme sängyn parin sadan kilometrin päästä).

Muutenkin joudun hakemaan rajojani aika paljon. Voin periaatteessa edelleen tosi hyvin, enkä aina muista pitää vauhtia riittävän hitaana. Ja kun tapanani on tehdä kaikki viime tipassa ja olla aina myöhässä kaikkialta, seurauksena joudun jatkuvasti aika turhaankin pitämään kiirettä - ja kärsimään supistuksista. Ehkä tämä helpottaa äitiysloman myötä. Pakko kai sitä pikkuhiljaa olisi opetella lähtemään liikkeelle ajoissa: Rääppiksen kanssa kun sitten viimeistään aikaa lähtemiseen pitää varata moninkertaisesti. Tai sitten vain olla auttamattoman myöhässä kaikkialta. ;)

Liikuntaa supistelut eivät onneksi ole kokonaan estäneet. Työpaikan jokaviikkoisessa tilausjumpassa käy lisäkseni toinenkin raskaana oleva ja koska meitä on muutenkin aika vähän on ohjaaja joutunut pitämään vauhdin meillekin sopivana. Tänään alkoi myös raskausjooga, joka tosin ensimmäisen kerran perusteella ei oikein vakuuttanut. Kärsivällisyyteni ei aiemminkaan ole oikein tahtonut riittää joogaan (totuus lienee lähinnä se, etten osaa joogaa riittävästi), mutta elättelen toiveita siitä, että raskausjoogasta olisi jotain iloa synnytyksessä. Saapahan nähdä.

Tasan viikko töitä jäljellä, hip hei! :)