Eilen olimme kolmatta ja toiseksi viimeistä kertaa perhevalmennuksessa. Kaksi ensimmäistä kertaa käsiteltiin synnytystä ja nämä kaksi viimeistä kertaa synnytyksen jälkeistä aikaa. Terveydenhoitajan mukaan eilisellä kerralla oli tarkoitus käsitellä vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja isyyteen liittyviä kysymyksiä ja ensi viikolla sitten vauvanhoitoa. No, katsoimme ihan mielenkiintoisen isyysaiheisen videon, mutta vanhemmuus ja parisuhde kuitattiinkin sitten synnytyksen jälkeisestä ehkäisystä sekä imetyksestä puhumisella. Sääli, sillä näistä aiheista olisi mahdollista saada hyvinkin hedelmällisiä sessioita, ehkä jopa keskustelua, aikaan.

Paikalla piipahti myös perhetyöntekijä, joka esitteli kotipalvelua ja alueellamme olevaa toimintaa vauvaperheille. Ihan meidän lähellä on arkipäivisin auki oleva perhepaikka, jonne olimme ajatelleet joka tapauksessa mennä tutustumaan. Perhetyöntekijä mainosti paikkaa kertomalla, kuinka sieltä löytyy muitakin vanhempia, joiden kanssa voi keskustella siitä, miten oma vauva nukkuu ja kuinka usein se syö. Mutta entäs jos haluaisinkin puhua jostakin muusta? Vaikka Irakin sodasta tai uudesta kehityspoliittisesta ohjelmasta? Mihinkäs sitten voi mennä? Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että raskaana olevien ja varsinkin tuoreiden vanhempien oletetaan, jopa edellytetään kokevan jonkinlaisen aivotoiminnan regression. Ettei enää mikään muu kuin sen oman pienokaisen kakan koostumus olisi sovelias mielenkiinnonkohde.

Ehkä niin onkin, että vauvan synnyttyä moni asia, joka tällä hetkellä tuntuu merkitykselliseltä ja tärkeältä, jää taka-alalle ja se varmaan onkin ihan ok. Se tässä vain ärsyttää, että näin oletetaan käyvän poikkeuksetta kaikille ja muiden asioiden kiinnostamattomuuden olevan kovin kokonaisvaltaista, tai ainakin siltä minusta tuntuu. Eikä näin kuitenkaan vaikuta ihan kaikille vauvautuneille käyneen. Turha kai mainitakaan, että hartaasti toivon kuuluvani tähän jälkimmäiseen porukkaan. Ainakaan vielä viitteitä täydellisestä höyrähtämisestä ei onneksi ole havaittavissa.

Olemme varmasti edelleenkin menossa käymään tuossa perhepaikassa ja esittelystä huolimatta pyrimme menemään sinne avoimin mielin. Hervottomat naurut paikan syksyn ohjelma kuitenkin kirvoitti: maanantaisin ohjelmassa on kukkuluuruu-tuokio vauvoille vanhempineen. Mitä vielä...?