Siinäpä oiva periaate, jonka varmasti jokainen toivoisi toteutuvan omalla kohdallaan. Entäs sitten, jos ja kun se ei toteudukaan?

Joku fiksu saattoi tästä epilogista arvatakin, etten tällä hetkellä löydä työstäni riittävää merkityksellisyyttä. Rehellisyyden nimissä on todettava, että tässä suhteessa olen aika vaativa persoona, enkä esim. voisi kuvitella löytäväni työstä, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa yritykselle x, riittävää merkityksellisyyttä. Nykyisen työni koen kyllä toisinaan merkitykselliseksi, se vastaa melko hyvin koulutustani, on mukavan vaihtelevaa, työkaverit ja pomo ovat mukavia ja keskimäärin viihdyn hyvin. Silti tuntuu siltä, että voisin samalla työpanoksella tehdä aika paljon tärkeämpääkin työtä ja ehkä juuri tästä syystä työnteko tällä hetkellä tuntuu turhauttavalta ja elämäni melkoiselta oravanpyörältä. Aamulla ylös, päivän paiskin töitä, illat menevät ihan liian nopeasti, en malta mennä ajoissa nukkumaan ja aamulla herään väsyneenä uuteen työpäivään. Turha kai mainitakaan, että viikonloput hujahtavat ohi aivan liian nopeasti.

Tosin eipä tarvitse tätä probleemaa enää kovin pitkään miettiä: äitiyslomaan on jäljellä enää 32 (!!) työpäivää eli eipä juuri mitään. Ja äitiysloman jälkeisistä töistä ei ole mitään tietoa. Nykyiseen työpaikkaan paluu saattaisi olla mahdollista, mutta toisaalta tämä olisi oiva tilaisuus hakeutua muihin tehtäviin. Ihan niinkuin unelmatöitäni olisi runsaamminkin tarjolla... Ei, siitä ei ole pelkoa - valitettavasti - mutta aina sopii toki yrittää.

Kieltämättä äitiysloman jälkeinen työllistyminen painaa mieltäni jo nyt. Siinä vaiheessa ei ehkä enää ole ihan niin helppoa esim. lähteä harjoitteluun taka-ajatuksena saada sitä kautta jalka oven väliin, kun pitää huolehtia muistakin kuin itsestään. Mutta turha kai tästä vielä on kantaa huolta. Asioilla kun on kummallinen tapa järjestyä tavalla tai toisella.