Koittipa sekin päivä, että allekirjoittanut joutui kaivamaan keväällä alennusmyynnistä hankitut mammafarkut esiin. Täytyy myöntää, että kyllä nämä aika mukavat päällä ovat, eivät kiristä eivätkä purista. Tähän saakka olen pärjännyt kutakuinkin tavallisilla vaatteilla: paidoista on pitänyt valita ne löysimmät ja pisimmät (kiitos viimeaikaisen tunika-muodin tämä ei ole tuottanut juuri vaikeuksia) ja housut ovat menneet kiinni kaverilta lainassa olleen pienimmän belly beltin avulla, jonka senkin otin käyttöön vasta muutama viikko sitten. Menisivät edelleen, mutta kyllä nämä mammafarkut mukavammalta tuntuvat. Mutta että 27. raskausviikolle sitä porskutettiin lähes ilman äitiysvaatteita.

Kuten tästä voi päätellä, pikkuhiljaa Rääppis alkaa oikeasti näyttää merkkejä olemassaolostaan ulkomaailmalle. Viime viikolla ensimmäisen kerran eräs tuttu uskaltautui varovasti kysymään, olenko raskaana, ja tällä viikolla näitä kyselyjä on tullut useampi. Työkaveri hymyilee jatkuvasti vatsalleni, mikä on aikas herttaista. Pitäisiköhän alkaa oikein räpsiä kuvia kasvavasta vatsasta, jotta aikanaan on jotain, mitä näyttää Rääppikselle?

Tällä viikolla ensimmäisen kerran tunsin Rääpäleen tassun kyljessäni. Se vasta olikin metkaa, ihan säikähdin mokomaa. Olen toki tuntenut ja nähnyt Rääppiksen potkut pitkään, mutta ne ovat olleet jotenkin epämääräisiä tömähdyksiä tietyllä kohtaa vatsaa. Tällä kertaa potkut tuntuivat erityisen teräviltä, ja kun tunnustelin kylkeäni, oikein hätkähdin tuntiessani pienen pienen kantapään. Hui kauhistus! Tämä kuulostaa varmasti tosi typerältä, tottahan siellä vatsassa kantapää on, kaksikin. Mutta kun en ennen ollut mitään ruumiinosia tunnistanut...

Ihanaa, viikonloppu! Olemme huomenna lähdössä tyttöporukalla humputtelemaan Tallinnaan. Ajattelin piipahtaa joissakin lastentarvikeliikkeissä katsomassa, josko löytyisi jotain kivaa ja hyödyllistä edukkaasti. Imetyspaitojakin olisi mukava löytää, liekö etelänaapurissa sellaisia harrastetaan.