Känkkäränkän vierailut meilläpäin ovat alkaneet viime aikoina olla vähän turhan säännöllisiä. Suutun kaikesta mahdollisesta, mielialat vaihtelevat silmänräpäyksessä (harvemmin kyllä sinne positiiviseen suuntaan), eikä mikään tunnu kivalta. Harmittaa niin vietävästi, kun pitää lukea tenttiin ja käydä töissä (varsinkin näillä ilmoilla), eikä mitään kivaa ehdi tehdä. Ja sitten kun jotain kivaa ehtisikin tehdä, niin sekään ei tunnu lopulta kivalta. Lisäksi kaikkialla toitotetaan sitä, kuinka nyt pitäisi nauttia elämästä, tehdä kaikkea kivaa miehen kanssa ennen vauvan syntymää ja on kesä ja kärpäset ja vaikka mitä. Ja ihan kuin tuo tikkerikin tuossa yläpuolella irvisi sillä, että nyt ei passaa olla pahalla tuulella, kun Rääpälekin alkaa tunnistaa meikäläisen mielialoja. Mutta minkäs teet, kun harmittaa, suututtaa, itkettää ja ties mitä koko ajan. Minkäköhänlainen Rääppiksestäkin tulee, jos kerran saa jo nyt huonoja vaikutteita mielialoistani?

Eilen illalla olimme viettämässä lautapeli-iltaa kavereiden kanssa tarkoituksena ottaa yksi ilta vapaaksi tenttiinlukemisesta ja muista velvollisuuksista. Normaalioloissa jaksan innostua melkein mistä tahansa strategiapelistä ja pelata niitä tuntikaupalla. Nyt uutta peliä (Caylus) opetellessa meinasi itku tulla ja kolmatta tuntia pelattuamme sain vain vaivoin hillittyä itseni, etten alkanut rähjäämään muille siitä, kuinka tyhmä peli on ja kuinka olisin halunnut pelata jotain kivaa ja kuinka oma pelini meni päin pyllyä. Harmitti sekin "hukkaanheitetty" aika, kun emme sitten ehtineet pelata mitään muuta. Tämähän kuulostaa ihan kolmivuotiaan tahtoikäisen kiukuttelulta, kun kaikki ei menekään juuri niinkuin minä tahdon...

Ja kaiken kukkuraksi en saanut sitten vieläkään kerrottua pomolle raskaudesta. Hän palasi tänään lomalta ja marssin jo aamupäivällä huoneeseensa tarkoituksenani kertoa asiasta, mutta sinnepä paukkasi hetken kuluttua muitakin ja kertominen jäi. Tuossa hetki sitten yrittäessäni uudelleen pomo oli jo lähtenyt töistä. Että nyt sitten kärvistellään vielä huomiseen tämän kertomisen kanssa. Miten tämä voikin olla näin hankalaa?