Enpä muista, millloin töihin paluu loman jälkeen olisi tökkinyt näin pahasti. Koetan lohduttautua ajatuksella, ettei äitiysloman alkuun ole kuin kolme kuukautta ja että luvassa on ihan mukaviakin juttuja syksyksi. Ajan suhteellisuus on muuten mielenkiintoinen ilmiö. Samaan aikaan kun äitiysloman alku tuntuu vielä tosi kaukaiselta, Rääppiksen syntymä tuntuu olevan pelottavan lähellä. Eihän siihen ole enää kuin reilu neljä kuukautta, apua! Ja kuitenkin äitiysloma alkaa todennäköisesti aika paljon ennen Rääppiksen syntymää.

Lomatunnelmaan pääseminen tuotti tänä vuonna vähän vaikeuksia. Mielialat heittelivät, sää sorsi ja miehen kanssa menivät toiveet lomanvieton suhteen osittain ristiin. Inarinjärvellä vesisateessa mittarin näyttäessä kuutta astetta lupasin itselleni, ettei lomani onnistuminen enää tule olemaan riippuvainen Suomen kesäsäistä. Oikeasti, tyhmänä kuvittelin, ettei lämpötila Suomessa laske heinäkuussa alle kymmenen asteen yhtään missään. Väärässäpä olin.

Vielä päivää ennen vaellukselle lähtöä olimme kahden vaiheilla, lähteäkö ollenkaan. Koko viikoksi oli luvattu sadetta ja hiukan yli kymmentä astetta. Siinä vaiheessa tarjolla ei kuitenkaan enää ollut kovinkaan järkevänhintaisia lentoja minnekään ja päädyimme lopulta uhmaamaan sääennustuksia: olivathan nuo olleet väärässä koko alkukesänkin. No, ajopäivänä oli hyvä ilma ja ensimmäisenä vaelluspäivänäkään ei satanut kovin paljoa. Olimme suunnitelleet lyhyitä päivän-parin vaelluksia, jotta kamaa ei tarvitsisi kantaa niin paljoa mukana ja koska jaksamisestani ei ollut täyttä varmuutta. Tarkoituksenamme oli vaeltaa sekä Kiilopään alueella että Lemmenjoella, mutta jo ennen ensimmäiselle vaellukselle lähtöä näytti todennäköiseltä, ettei Lemmenjoelle kannattaisi sateiden takia lähteä ollenkaan. Niinpä lähdimme liikkeelle siitä, että vaellamme Kiilopäällä sen, minkä vaellamme ja katsomme sen jälkeen lomasuunnitelmia uudelleen. Vaellus meni ihan mukavasti, mutta oli kieltämättä vähän raskas, vaikka mies kantoikin suurimman osan kantamuksistamme. Vaelsimme kahden päivän aikana yhteensä 40 kilometriä, mikä alkoi loppuvaiheessa tuntumaan paitsi jaloissa, myös vatsassa. Taisi kyllä olla ihan viimeisiä hetkiä vaeltaa tuommoisia päivämatkoja raskaana, nyt lähtisin korkeintaan kymmenen kilometrin päivämatkan vaellukselle. Lisäksi miehellä oli kova kiire päästä eteenpäin, kun minä puolestani olisin mieluummin ottanut iisimmin ja nauttinut enemmän maisemista.

Maisemat olivat eittämättä upeat. Hyttyset hiukan kiusasivat sekä se, ettei kymmeniä matkan varrella bongattuja tatteja saanut kerättyä matkaan mukaan. Kyllä niitä silloin löytyy, kun ei ole mahdollisuutta niitä kerätä.... Paluumatkalla viimeiset kymmenen kilometriä taivalsimme kunnon vesisateessa, mutta sekään ei tuntunut ylivoimaiselta tietäen, että perillä odottaisi lämmin ruoka ja sänky. Bonuksena pääsimme illlalla vielä aitoon savusaunaan ja pulahtamaan hyiseen tunturipuroon.

Lemmenjoelle luvatun kylmän ja sateisen sään pelottelemana tyydyimme piipahtamaan Inarissa ja suuntaamaan nokkamme kohti tuolloin Suomen aurinkoisimmaksi luvattua kaupunkia, Oulua. Onneksemme säätiedotukset pitivät paikkansa ja Oulussa tosiaan paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Niinpä vaelluslomamme muuttui yhdistetyksi vaellus-ja kaupunkilomaksi, mikä ei loppujen lopuksi ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Oulu osoittautui oikein leppoisaksi kaupungiksi. Mieskin oli tyytyväinen, kun sai harrypotterinsa heti lauantaiaamuna lomalukemisiksi. Itse olisin viipynyt Oulussa mieluusti pidempäänkin, mutta miehellä oli kiire päästä mökille ja hp:n kimppuun.

Loppuloma menikin mökkeilyn merkeissä, joskin hiukan olisimme kaivanneet omaa rauhaa. Viikko 25 neliön mökissä pikkuveljen ja tyttöystävänsä kanssa osoittautui hiukan liian pitkäksi ajaksi, niin mukavia kun ovatkin. Ja kyllä, lomafiilistä söi osaltaan sekin, ettei illalla saunan jälkeen voinut nauttia muutamaa siideriä. Puhumattakaan siitä, että viimeinen tentti kolkuttaa ovelle reilun kahden viikon kuluttua, ja viimeisellä lomaviikolla oli pakko alkaa valmistautua siihen.

Massussa tunnutaan voivan ihan hyvin. Rääppiksen potkut vahvistuvat päivä päivältä ja itse tunnen ne jo vatsan päältäkin. Mies ei yrityksistä huolimatta ole kuitenkaan onnistunut niitä bongaamaan. Vatsakin alkaa olla jo sen verran kasvanut, etteivät kaikki vaatteet mene päälle ja töissä pitää olla tarkkana, ettei joku haukansilmä bongaa kumpua. Pomo palaa lomalta vasta ensi viikolla, ja ajattelin siihen saakka pysyä hiljaa, ellei joku tule suoraan kysymään.

Työhuoneeni remontti on edelleen kesken. Rivien välistä voinee siis lukea, että voin yhtä hyvin käyttää työaikaa blogin kirjoittamiseen ja netissä surffaamiseen, kun edellytykset työnteolle ovat mitä ovat.