Viikonloppu meni aika surkeissa merkeissä. Pikkuveljeni kiinanpystykorva, chow chow, katosi viikko sitten maanantaina ja olimme apuna koiranmetsästystalkoissa. Koira katosi Lahdessa ja toistaiseksi viimeinen näköhavainto siitä on keskiviikolta, jolloin koira oli Hollolassa ja ilmeisesti suuntasi eteenpäin Tampereen tietä pitkin. Viikonloppuna levittelimme ilmoituksia ympäriinsä ja nyt ei auta kuin odottaa näköhavaintoja, jotta koiruutta päästäisiin jäljittämään etsijäkoiran avulla. Tosi surku pikkuveikkaa. Tällä hetkellä ei ole juuri mitään tehtävissä ja pelkkä odottaminen on varmasti kaikkein vaikeinta.

Itselläni ei koskaan ole ollut lemmikkieläintä ja voinkin vain kuvitella, kuinka tärkeä perheenjäsen tuollainen luontokappale voi olla. Ja kyllähän koira on veljelle ollut kuin lapsi konsanaan ja vanhemmilleni ensimmäinen lapsenlapi... Ei auta kuin toivoa, että koiruuden jäljille päästäisiin mahdollisimman pian ja saisivat karkulaisen kotiin. Silmä kovana siis, jos kesälomareissuillanne liikutte eteläisen Suomen alueella ja vastaan tulee vaaleanruskean-punertava keskikokoinen karvapallo.