Kenellekään ei varmaan tässä vaiheessa tule yllätyksenä, ettei lähetteeni vieläkään ole saapunut Kätilöopistolle asti. Puhuin perjantaina terveydenhoitajani kanssa, joka suht turhautuneena kertoi kuukausi sitten lähettäneensä lähetteen sisäpostissa ja pari viikkoa sitten faksitse. Sovimme, että hän laittaa maanantaina lähetteen sekä sisäpostitse että faksitse, josko edes jompi kumpi niistä menisi perille. Soitin tänään Kättärille, eikä kumpikaan lähetteistä ollut tullut perille. Tiedä sitten, missä vika on. Tällä kertaa he kuitenkin suostuivat antamaan ultra-ajan ilman lähetettä. Hyvä sinänsä, koska seuraavaksi olisin halunnut keskustella puljun esimiehen kanssa. Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen päätökseemme lähteä synnyttämään Tammisaareen, vaikka Kättäri olisikin meiltä melkein kävelymatkan päässä... No, aika on nyt varattu ja hyvä niin. Kiitos kaikille tsemppauksesta ja symppauksesta! :) Näemme Rääpäleen seuraavan kerran ensi tiistaina.

Listeriaviljelynkin tulokset tulivat tänään ja puhtaat olivat, kuten arvelinkin. Tulipahan varmistettua.

Kävimme sunnuntaina serkkutytön kanssa katsomassa Abba-musikaalin Mamma mia. Suosittelen, jos Abban musiikki yhtään iskee. Itse tarinahan ei ollut mistään kotoisin, mutta musiikki luonnollisesti erinomaista ja hyvin esitettyä. Ja kyllä se aika kivasti istui tarinaankin. Volat olivat siihen malliin kaakossa, että jos Rääpäleen kuulo on vielä yhtään kehittynyt, pääsi hänkin musiikista nauttimaan. Olen muutenkin miettinyt, että pitäisi ehkä jossakin vaiheessa ryhtyä tietoisesti kuuntelemaan tietyntyyppistä musiikkia, josta toivoisin lapsen saavan vaikutteita. Okei, ehkä tämä on vähän kaukaa haettua, eikä tarkoitus ainakaan ole sulkea mitään tiettyä musiikkilajia tai artistia pois, mutta kyllä toivoisin lapselle kehittyvän rytmitajua ja musikaalisuutta ihan pienestä pitäen. Lattarirytmit, jazz sekä raï-musiikki ainakin tulevat kuulumaan Rääpäleen musiikkimaailmaan kohdusta asti, enkä varmaan Suomi-popista ja -rockistakaan tai kasarihiteistä ihan heti ole luopumassa. Saa sitten nähdä, onko sillä mitään vaikutusta mihinkään. Mies varsinkin on vakuuttunut siitä, että lapsi pitää raahata muskareihin ja tanssitunneille heti pienestä pitäen. Taustalla taitaa olla pientä katkeruutta siitä, ettei häntä ole pienenä kannustettu musiikki- tai tanssiharrastusten pariin, joihin vanhemmalla iällä ei välttämättä enää ihan niin helppo ole päästä sisälle. No, pääseepä mieskin kehittämään rytmitajuaan yhdessä Rääpäleen kanssa. ;)

Tässä vaiheessa sitä on vielä niin helppo olla idealisti oman lapsen kasvatuksen suhteen. Olen vielä toistaiseksi vakaasti sitä mieltä, että meillä vältetään prinsessasatuja, jotka välittävät kuvan avuttomista tytöistä, joiden tehtävänä on näyttää kauniilta ja löytää unelmien prinssi ja luetaan niiden sijasta peppipitkätossuja ja ronjaryövärintyttäriä. Eikä meille tietenkään osteta barbeja tai tappajarobotteja, vaan leikitään niiden sijasta puujunilla, legoilla ja pelataan lautapelejä. Katsotaan vain, kuinka kauan näistä periaatteista pystyn pitämään kiinni... Omalle kummitytölle olen pyrkinyt antamaan kehittäviä lahjoja: kirjoja, pelejä, musiikkia, teatterireissuja jne., mutta enpä tiedä, kuinka paljon sillä loppujen lopuksi on ollut merkitystä. Tytön huone on kuitenkin täynnä barbeja ja brätsejä ja mitä niitä nyt on. No, tavoitteita kai kuitenkin saa olla, ja ainakin voimme keskustella siitä, mitä tällaiset muotinuket ja tappajahirviöt edustavat, jos emme pystyisikään kieltämään lasta niillä leikkimästä. No, siihen, että lapsi alkaa tällaisia leluja vaatia, on kuitenkin vielä aika pitkä matka kuljettavana ja eiköhän silläkin, mitä sitä ennen tapahtuu ja miten lasta kasvatetaan, ole jonkin verran vaikutusta siihen, kuinka vahvasti lapsi tällaisia leluja toivoo ja mitä hän niillä ymmärtää. Tai sitten ei...

ps. On muuten mahdottoman ärsyttävää, kun Vuodatus ei salli kuin yhden kategorian per kirjoitus. Menee vaikeaksi valita, kun hypin yhden postauksen aikana aiheesta toiseen. Tosin turha taitaa olla täällä siitä valittaa, pitänee reklamoida palveluntarjoajalle. Mutta selityksenä täälläkin, jos tuntuu siltä, etteivät kategoriani aina ihan vastaa postausten sisältöä...