Onpa kiva huomata, että tiukan paikan tullen pystyn kuitenkin "unohtamaan" tämän raskaushömpötyksen, jonka pauloissa olen viimeisen viikon ollut. Gradun jättöön on tosiaan alle kolme vuorokautta ja tänään olen ensimmäisen kerran kahden viivan jälkeen oikeasti onnistunut keskittymään gradun kirjoittamiseen intensiivisesti. Eiköhän tuosta ihan kelpo tekele tule. Ei sillä, ettäkö sillä nyt suurta merkitystä olisi: akateeminen ura ei ole tähtäimessäni. Paitsi ehkä jos joku tulisi tarjoamaan viiden vuoden tutkimusrahoitusta ja pääsisin tekemään kenttätutkimusta tiettyyn maailmankolkkaan. Tätä tuskin kuitenkaan on näköpiirissä.

Lohdullisinta tämän illan työskentelyssä on kuitenkin sen antama toivo siitä, etten ehkä ole täysin höyrähtämässä tähän raskausjuttuun. Se tässä pelottaa: että kohta olen juuri niin ärsyttävä odottaja/pienen lapsen äiti, jonka elämään ei mahdu muuta kuin raskausviikkojen laskeminen tai pienokaisen kakan väri ja koostumus. Näihinkin kun välillä törmää, ja siinä on kärsivällisyys ja ystävyyskin koetuksella, jos itse ei saa kiksejä samoista asioista. Mutta ainakin tänään olen siis onnistunut saamaan kiksejä muusta kuin niistä kahdesta viivasta. Taitaa tosin olla liioittelua sanoa, että olisin saanut kiksejä viivoista tähänkään mennessä. Ihmetystähän nuo ennemmin ovat aiheuttaneet, mutta ovat kuitenkin olleet viimeisen viikon ajan ehdottomasti eniten päässäni pyörinyt aihe.