Aamuyöstä klo 05.50 vihdoin suljin koneeni rättiväsyneenä ja painuin pehkuihin. Puolentoista tunnin yöunien jälkeen herätyskello herätteli uuteen työpäivään. Kyllä minussa pientä masokistin vikaa taitaa olla, kun oli pakko kiduttaa itseään tällä tavalla.

Nyt norsu kuitenkin on selätetty Juha T. Hakalaa, tuota gradugurua lainatakseni. Iso G. Kyllä se oikeastikin oli iso. Aloitin projektin jo viisi vuotta sitten. Aihetta ehdin vaihtaa ainakin sen viisi kertaa, ohjausta en saanut, enkä osannut vaatia ennen viime syksyä, jolloin taas kerran aloitin uuden aiheen kimpussa. Aiheeni oli äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta samalla vaikea. Aineistoa ei oikein ollut saatavilla ja tieteellisesti työstä ei kovin kaksinen tainnut tulla. Mutta mielenkiintoinen se kyllä on. Ja täytyy sanoa, että olen suht tyytyväinen lopputulokseenkin.

En oikein vielä edes ymmärrä, että enää ei koskaan tarvitse tehdä sitä. Enää ei tarvitse viettää kaikkia iltoja ja osaa öistäkin gradutiedostoa naputellessa. Tämä on ihan yhtä epätodellista kuin sekin, että olen raskaana. Mitähän loppujen lopuksi tällä hetkellä elämästäni tajuan, kun en käsitä jättäneeni gradua, enkä olevani raskaana. Levotonta.

Totesin tänä aamuna miehelleni, ettei se vauvan synnyttäminen voi olla ainakaan vaikeampaa kuin gradun synnyttäminen. Siltä tosiaan tuntuu, vaikken tietenkään tiedä mitään vauvan synnyttämisestä. Kysykää uudelleen joulumpana, vieläkö olen samaa mieltä. Ainakaan sitä vauvaa ei toivottavasti tarvitse viittä vuotta synnyttää.

Nyt sitten katsomaan, keitä kaikkia onnistun huijaamaan yhden lasin kantotempuillani ja lääkekuureilla... Voittajafiilis! :)