Mielessä olisi taas tuhat ja yksi asiaa, joista haluaisin kirjoittaa, mutta aika on vaan niin onnettoman kortilla. Olemme muuttaneet, Pääppis on nykyisin kovaa vauhtia ympäri kotia viipottava, melkein jo juokseva taapero, jonka pääasiallinen sanavarasto koostuu edelleen marraskuisen työmatkani aikana opitusta kaakelista. Eikä siinä mitään, uudessa kodissamme on kieltämättä ihan kivat kaakelit, jotta sopiipa tuota hokeakin.

Jatkona tuolle joulukuussa julkaisemalleni synnytyskertomukselle haluaisin vielä kertoa muutaman sanasen kokemuksistamme Tammisaaren synnytysosastolla. En muistaakseni siitä silloin Pääppiksen syntymän jälkeen kovin paljoa kirjoittanut, enkä toisaalta myöskään tuolloin ollut oikeasti tietoinen siitä, kuinka hyvän paikan synnytyssairaalaksemme olimme valinneet. Tässä viimeisen vuoden aikana viitisen ystävääni on synnyttänyt Helsingin molemmissa sairaaloissa ja valitettavasti heidän kokemuksiaan kuunneltuani olen entistä varmempi siitä, että Pääppiksen mahdolliset tulevat pikkusisarukset tulevat myös syntymään Tammisaaressa. Isoissa sairaaloissa ei ystävieni kokemusten perusteella ei useinkaan kuunnella synnyttäjää, eikä hänen toiveitaan & tarpeitaan ja imetysohjaus on alaluokkaista (pitkälti myös kiireestä johtuen). Ainoat, joiden synnytys- ja lapsivuodekokemus on ollut minun mittapuullani inhimillinen, ovat synnyttäneet Haikaranpesässä. Omalla synnytyshistoriallani en kuitenkaan uskaltaisi laskea sen varaan, että pääsen Haikaranpesään synnyttämään. En olisi päässyt Pääppiksenkään kohdalla.

Mikä sitten tekee Tammisaaresta niin ainutlaatuisen? No, ensinnäkin se, että Tammisaaressa aidosti kuunnellaan synnyttäjää ja kaikki kätilöt hallitsevat vaihtoehtoiset kivunlievitysmenetelmät (akupunktio, homeopatia, vyöhyketerapia) ja niitä kannustetaan käyttämään. Kaikissa synnytyssaleissa on amme ja vesisynnytys on mahdollinen. Rutiinitoimenpiteitä (kalvojen puhkaisu, välilihan leikkaus) aidosti vältetään ja vaihtoehtoisiin synnytyssasentoihin kannustetaan. Kuitenkin epiduraali on kaikkien saatavilla ja puoli-istuvassa asennossa ponnistaminen on niin halutessaan toki mahdollista.

Tammisaaressa ei ole erillistä lapsivuodeosastoa, vaan kaikki tapahtuu samalla osastolla, jolloin kätilötkin tulevat tutuksi. Parhaimmillaan sama kätilö on perheen tukena läpi synnytyksen ja osastolla oloajan. Perhehuoneet järjestetään lähtökohtaisesti kaikille halukkaille.

Osasto on kodinomainen. Ruokailu tapahtuu lähtökohtaisesti yhteisessä oleskelutilassa, josta ruoan toki halutessaan voi viedä omaan huoneeseensa. Ruokailuaikoja ei tarvitse noudattaa kellontarkasti: ruoka jätetään kärryyn, josta sen voi hakea ja lämmittää tarvittaessa myöhemminkin.

Imetysohjaukseen Tammisaaressa todella panostetaan. Ensimmäisenä ratkaisuna imetysongelmiin ei tarjota rintakumia tai lisämaitoa, tutista puhumattakaan, kuten valitettavasti monissa sairaaloissa edelleen tapahtuu.

Meidän perheen kokemukset Tammisaaren synnytysosastolla olivat erittäin positiiviset. Oleskelumme osastolla venyikin kokonaisuudessaan 8-päiväiseksi. Itse olin sektion jälkeen aika heikossa hapessa. Paitsi etten päässyt sängystä ylös yli vuorokauteen, jälkisupistukset olivat rehellisesti sanoen helvetinmoiset. Jälkisupistuksista ylipäänsä puhutaan mielestäni aivan liian vähän, eivätkä kai ne monilla ensisynnyttäjillä kovin kummoisia olekaan. Mutta minulla olivat. Ja seuraavassa synnytyksessä kuulemma luvassa on paljon pahempaa. Tuskin maltan odottaa.

Imetys voimistaa jälkisupistuksia, joiden tarkoitus siis on palauttaa kohtu alkuperäiseen tilaansa. Meillä imetys oli sangen hankalaa alkuun, kun maidonnousu antoi odottaa itseään ja Pääppis saattoi imeä tuntikaupalla. Siinä sitten imetettiin ja kärvisteltiin jälkisupistusten kourissa. Minulla oli luonnollisesti jo sektion vuoksi vahva kipulääkitys päällä ja siitä huolimatta jälkisupistukset tuntuivat todella kivuliailta. Lämpimille kaurapusseille oli todella taas käyttöä.

Sängystä minut pakotettiin ylös reilu vuorokausi synnytyksen jälkeen. Tarvitsin avukseni kaksi kätilöä. Lupasivat, että juoksisin seuraavana päivänä, mikä sillä hetkellä tuntui täydelliseltä utopialta. Niin vaikeaa ja kipeää sängystä ylös nouseminen oli. Mutta niin vain kätilöiden talutettua minut wc:hen palasin takaisin sänkyyn omin jaloin. Seuraava nouseminen oli moninkerroin helpompi ja pääsin ylös sängystä ilman apua. Ja totta tosiaan, seuraavana päivänä askel oli jo varsin kevyt. Kyllä kai se sitten pitää paikkansa, että mahdollisimman varhainen liikkeellelähtö sektion jälkeen nopeuttaa paranemista.

Sairastuin synnytyksen jälkeen kohtutulehdukseen, joka saattoi johtua varhaisesta lapsivedenmenosta tai sektiosta. Olin synnytyksen jälkeen 4 päivää suonensisäisessä antibioottitiputuksessa, mutta oloni oli suhteellisen hyvä.

Sektiossa on se hyvä puoli, että mies pääsi heti alkuun tositoimiin. Voisin kuvitella, että useimmiten lapsen äiti kantaa pääasiallisen hoitovastuun synnytyssairaalasta alkaen. Meillä roolit olivat ihan päinvastaiset ja minä kyselin mieheltäni hoito-ohjeita siinä vaiheessa, kun pääsin sängystä ylös Pääppistä hoitamaan. Mies taitteli vaippaharsot siinä vaiheessa suvereenisti ja muutenkin hoiti Pääppiksen. Tammisaaren synnytysosastolla käytetään tosiaan kestovaippoja vauvoilla ja se on lähtökohtainen oletus. Jos vanhemmat ehdottomasti haluavat kertakäyttövaippoja käyttää, on niitäkin toki tarjolla, mutta lähtökohtaisesti vauvat vaipatetaan harsoilla ja kätilöiden kutomilla villahousuilla. Tämä on mielestäni erinomaisen hyvä asia: näin perheet saavat jo synnärillä kokeilla kestovaippoja kunnon ohjauksessa. Tammisaaresta lähtiessä voi ostaa kotiinviemisiksi kätilöiden kutomia villahousuja. Voisiko kestoilun aloittaminen olla enää helpompaa? Onkin sääli, ettei kestoilumahdollisuutta muissa sairaaloissa juuri ole, ellei sitten ole itse valmis tuomaan omia vaippoja ja huolehtimaan niiden pesusta.

Kätilöillä oli aikaa rauhassa opastaa vauvanhoidossa ja kaikki mahdollinen käytiin läpi vauvahieronnasta alkaen. Sillä rauhoiteltiinkin ensimmäisinä kuukauksina vatsavaivaista Pääppistä.

Imetys tosiaan takkusi alkuun, mutta sain siihen Tammisaaressa erinomaista ohjausta ja kannustusta. Sektion jälkeen maidonnousu tapahtuu tyypillisesti viiveellä ja niin kävi minunkin kohdallani. Maito nousi vasta viidentenä päivänä synnytyksestä. Kolme päivää synnytyksen jälkeen Pääppiksen paino oli pudonnut kriittiset 10% syntymäpainosta, minkä jälkeen lisämaidon antamiselle on lääketieteelliset perusteet. Yhtenä päivänä Pääppis siis sai imetyksen lisäksi lisämaitoa, jotta paino saatiin nousuun. Maidon noustua imetys lähti sujumaan ja on siitä lähtien sujunut suuremmitta ongelmitta. Aika ajoin Pääppis on intoutunut puremaan imetyksen yhteydessä, mutta nämä kaudet ovat aina olleet ohimeneviä. Ja imetys siis jatkuu edelleen, eikä aikomukseni ole vierottaa Pääppistä ennenkuin hän itse niin haluaa. Mikään tissitakiainen hän ei kyllä ole ja jos haluaisin imetyksen lopettaa, se todennäköisesti kävisi aika kivuttomasti. Imetys on vaan niin näppärä tapa ruokkia lastaan, etten senkään takia halua sitä lopettaa, äidinmaidosta saatavista vasta-aineista puhumattakaan.

Synnytyskeskustelun kävin molempien synnytyksessä mukana olleiden kätilöiden kanssa. Ne olivat erittäin terapeuttisia. Synnytyksen alussa mukana ollut kätilö kertoi jo ensimmäisenä päivänä nähneensä, kuinka kovia supistukset olivat ja kuinka kipeä olin, mutta ettei hän ollut ehdottanut puudutusta, koska olin nimenomaisesti toivonut pärjääväni ilman sitä. Voi olla, että olisin päässyt helpommalla ottamalla puudutuksen heti kättelyssä, mutta itsestäni se olisi tuntunut luovuttamiselta liian helpolla. Kätilö totesi, että hänestä oli tärkeää, että sain rauhassa kokeilla synnyttämistä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Ja siinä hän oli äärimmäisen oikeassa.

Toinen kätilö arvioi, että Pääppis olisi hyvinkin saattanut syntyä alateitse riittävällä stimuloinnilla (hän puhui tuplaoksitosiinista), mutta 10 pisteen vauvan sijasta olisimme todennäköisesti saaneet kutakuinkin 4 pisteen vauvan. Parempi siis kuitenkin näin päin.

Ainoa asia, mikä minua jäi synnytyksessä mietityttämään, on se, miksen saanut Pääppistä heti sektion jälkeen rinnalleni. Ei niin, että siitä mitään traumoja olisi jäänyt, mutta asia kuitenkin ihmetyttää. Sitä en tajunnut synnytyskeskusteluissa kysyä.

Viihdyimme tosiaan Tammisaaressa tavattoman hyvin. Jopa niin hyvin, että kun olisivat 7 päivää synnytyksen jälkeen päästäneet meidät kotiin, kerroimme vielä haluavamme jäädä yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. Kuulemma loppiaiseen asti olisimme saaneet olla rauhassa, sitten olisivat ehkä alkaneet hätistellä kotiin.

Arvelimme, ettei meidän ehkä olisi mahdollista ihan vähään aikaan päästä mihinkään kaksin, niinpä käytimme hyväksemme mahdollisuutta jättää Pääppis kätilöiden huomaan vielä ennen kotiutumista ja kävimme kävelyllä jouluisessa Tammisaaressa. Kovin pitkään emme kyllä malttaneet olla poissa, kun tuli jo ikävä Pääppistä.

Tammisaaren erikoisuuksiin kuuluu tuoreille vanhemmille jaettava juhlatarjotin, jossa on kuohuviiniä, kahvia/teetä ja voileipiä. Normaalisti juhlatarjotin tarjoillaan pian synnytyksen jälkeen, mutta sektion jälkeisen heikon vointini vuoksi saimme sen vasta ennen lähtöämme. Pikku juttu sairaalalta, mutta niin iso merkitys tuoreille vanhemmille!

Ennen kotiutumista piipahdin vielä röntgenin kautta. Myöhemmin sain lausunnon kuvista ja siinä todetaan, ettei fysiologista syytä synnytyksen etenemättömyyteen löytynyt. Koskaan ei siis selvinnyt varmaksi, miksi synnytys ei edennyt. Tarjontavirhe oli yksi, muttei ainoa selittävä tekijä.

Tammisaari osoittautui todella miellyttäväksi, ihmisen kokoiseksi synnytyssairaalaksi. En vilpittömästi usko, että meidän perheemme olisimme voinut saada parempaa alkua vauvaperheen arkeen kuin mitä Tammisaaressa saimme. Uskon myös, että se on pitkälti vaikuttanut siihen, miten kivasti meillä on Pääppiksen kanssa mennyt. Kotiutuessamme sairaalasta vauvanhoito, imetys yms. sujuivat jo hyvin, eikä monesti kuvatusta ensimmäisten vuorokausien kaaoksesta kotona ollut tietoakaan.

Kirjoittelin loppuvuodesta Tammisaaren sulkemisuhasta. Se on onneksi väistynyt tällä erää, vaikka selvää on, että asia nousee taas tapetille ennemmin tai myöhemmin. Mutta täällä ollaan kuulolla ja valmiina toimimaan pienen, mutta loistavan synnytysyksikön puolesta!